top of page

TÄLLÄ VIIKOLLA:
Pormestarin vuosikatsaus


Pahkavaaran susikiintiö metsästetty
Suomen riistakeskus määräsi suden kiintiömetsästyksen lopetettavaksi Pahkavaaran kiintiöalueella, koska alueellisen kiintiön nojalla sallittavasta sudenmetsästyksestä alueellinen kiintiö on saatu saaliiksi. Pahkavaaran kiintöalue sijaitsee Vaalan, Utajärven ja Puolangan kuntien alueella. Sinne oli myönnetty viiden suden kaatolupa kohdennettuna metsäpeura-alueelle. Metsästys tapahtui lauantaina 3. tammikuuta ja siinä kaadettiin Utajärven kunnan puolella Yli-Utoksen ja Särkijä
4 päivää sitten


Oulu26 on ensi vuonna mukana monessa tapahtumassa Puolangalla
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026 yhdessä 39 pohjoisen kunnan kanssa. Tarjolla on maailmanluokan elämyksiä läheltä, kaukaa ja siitä välistä. Kulttuuria, taidetta ja monipuolisia tapahtumia koetaan kaupungeissa, kylissä ja luonnossa. Puolanka on yksi mukana olevista kunnista ja se näkyy ensi vuoden aikana Puolangalla monissa tapahtumissa. - On tulossa hieno vuosi. Kaikki Oulu26-ohjelmistoon päässeet tapahtumat ovat isoja kokonaisuuksia ja järjestelyt ovat ollee
21.12.2025


Tunnelmallinen pikkujoulu Paljakan korkeimmalla kohdalla
Puolangan Tules ja Reuma ry vietti pikkujoulua torstai-iltana 4. joulukuuta Arctic Nestissä. Lähes täyden tilauslinja-auton lähtiessä kirkonkylältä tihmoi vettä, joka oli sulatellut maan lähes mustaksi. Perillä, kun oli noustu reilun 350 metrin korkeuteen, maisema oli jouluisen luminen, lupaavat puitteet joulujuhlalle. Sisällä odottivat jouluiset juhlatilat ja kauniit kattaukset. Herkullisen aterian, joululaulujen ja muun jouluisen ohjelman ohessa yhdistyksen puheenjohtaja Ta
19.12.2025


Puolangan seurakunnalla on edessään muutosten vuosi
Puolangan seurakunnalla on edessään muutosten tuulet ensi vuonna. Pitkäaikainen kirkkoherra ja lääninrovasti Hannes Seppänen jää eläkkeelle vappuna. Tuomiokapituli on määrännyt 1.3.2026 alkaen puoleksi vuodeksi kirkkoherran virkaan pastori Juhani Romppaisen. Virkaa hoidetaan määräaikaisesti 30.4.2027 saakka. Ensi vuonna käydään myös yhteistyöneuvottelut Puolangan, Hyrynsalmen ja Suomussalmen seurakuntien kanssa toimintojen yhdistämisestä. Myös seurakuntavaalit käydään ensi vu
18.12.2025
bottom of page