top of page

Esko Vilminko tekee 50 puusuksiparia vuodessa


- Tuttavat kehuivat puusuksia ja minullahan ei sellaisia ollut. Lähdin hakemaan, että mistäs niitä saa ja onko tekijöitä, eikä niitä ollut, Suomen tällä hetkellä ainoita puusuksiseppiä oleva sotkamolainen Esko Vilminko kertoo.

Tämä tapahtui reilut parikymmentä vuotta sitten 1990-luvulla, jolloin Esko Vilminko toimi puukkoseppänä. Puukontekoon hän kävi seppä- ja puukkokurssit 1980-luvun loppupuolella. Sieltä on tullut osaaminen, mutta suksentekoon ei kursseja ollut, vaan se piti opetella itse.

- Tuttavat sanoivat, että kun sinä teet noita puukkoja ja muutenkin käsitöitä, niin tee itse suksesi, ja niinhän minä rupesin nikkaroimaan itselleni suksia. Siinä tuli sitten tuumailtua, että pitäisiköhän näitä myydä.

Vilmingon puumetsäsuksien esikuva olivat paltamolaisen Fredrik Heikkisen tekemät puusukset, jotka tunnetaan Paltamolaisena. Se on myös puolankalaisille tuttu suksimalli, onhan Puolanka yksi tunnetuimpia sadan vuoden takaisia suksentekopitäjiä. Näistä on jäljellä enää muistot ja muutamat säilyneet suksiparit.

Ensimmäiset myyntiin tehdyt suksiparit syntyivät vuonna 2005. Vilminko ei ole laskenut tekemiensä suksien määrää, mutta vuosittain syntyy 50 paria. Se on maksimimäärä, sillä enempää käsityönä tehtyjä suksia yksinkertaisesti yksi mies ei ehdi tehdä. Varsinkin kun työnlaatu ja suksen kauneus ovat tärkeimmät kriteerit, eikä suksiseppä halua päästää käsistään maailmalle yhtään huonoa suksiparia.

Eniten hän myy 260-senttisiä suksia. Suksenhankintaan vaikuttaa se, mihin käyttöön ne tulevat. Normaalissa retki- ja päivämatkahiihdossa 260-senttinen suksi on kätevin, mutta jos lähdetään pidemmille vaelluksille ja ahkiota vetämään, niin silloin 280 metriä pitkä suksi on paikallaan.

- Jos joku haluaa erityisen pitkän suksen, niin hän ottaa 310-senttisen suksen. Tämä on niin erikoissuksi, että pitää olla väljä metsä, ei ojituksia ja asenne pitää olla kohdallaan, kun näillä lähtee hiihtämään, Vilminko sanoo suksea esitellessään.

Puusuksista enemmän 23. maaliskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen

347 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page