Kempasvaaralla niitettiin lauantaina heinää Alkulan niityllä. Joukokylän kyläyhdistyksen järjestämillä heinäpäivillä niittopuuhissa oli parisenkymmentä henkeä, ja tekemistä riitti myös muun oheistoiminnan parissa. Kempasvaaran heinäpäivä pidettiin tänä vuonna pienimuotoisesti pääosin kyläläisten kesken.
Niittämisen lisäksi tapahtumaan oli pistetty pystyyn muun muassa kahvittelu- ja ruokailupisteet sekä leikkimielinen tikanheittokisakin. Lisäksi tapahtumassa arvuuteltiin tappien määrää maitotonkassa; lukeman sai oikein Jussi Heikkinen veikkauksellaan 135.
Alkulan niityn omistajat Jyrki Leino ja Irma Moilanen ovat vuokranneet niityn Joukokylän kyläyhdistykselle, joka on huolehtinut niitystä nyt kuuden vuoden ajan. Niityn niittämisessä on kyse perinnemaiseman ylläpidosta ja monimuotoisen kasvillisuuden säilyttämisestä.
Lisää Kempasvaaran niitosta voi lukea 29.7. ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.
Jenna Hiltunen
Comentarios