Kevään ylioppilaat saivat viimein juhlansa


Koronavirusepidemian vuoksi monen monia juhlia on jouduttu lykkäämään. Yksi tällainen oli lukioiden järjestämä keväinen ylioppilasjuhla. Puolangan lukion kevään 2020 ylioppilaat saivat lauantaina viimein kokoontua yhteen juhlistamaan valkolakkeja ylioppilasjuhlan parissa.

Juhla järjestettiin poikkeuksellisesti koulukeskuksen ruokalassa. Perjantaina ilmenneiden Kainuun koronavirustartuntojen vuoksi juhlaan saatiin viimeisiä ohjeistuksia vielä lauantaiaamuna. Pienimuotoinen juhla oli kuitenkin mahdollista pitää, sillä turvavälejä voitiin noudattaa. Ruokalaan kokoontui opettajia sekä ylioppilaat, jotka istuivat pöydissä perheidensä kanssa.

Rehtori Tuula Väisänen kertoi, että ylioppilaskevät tullaan muistamaan monestakin syystä poikkeuksellisena. Koronan levitessä Suomeen ylioppilaslautakunta päätti aikaistaa viikolla reaaliaineiden kirjoituksia. Se ei kuitenkaan Puolangan lukion pänttääjiä silloin haitannut.

Rehtorin puheenvuoron jälkeen tehtiin ylioppilaaksi julistaminen ja valkolakit aseteltiin päähän, minkä jälkeen ruokasalissa raikasi Gaudeamus igitur. Juhlassa kuultiin myös perinteisesti puheenvuorot ryhmänohjaajalta, vanhemmalta ja ylioppilaalta. Ryhmänohjaajan puheenvuoron piti Anu Liikanen.

Ylioppilaan puheenvuoron piti Laura Tolonen. Hän piti lämminhenkistä juhlaa merkityksellisenä, sillä siellä sai vielä nähdä ryhmätoverit ja hyvästellä opettajat.

- Osa meistä on aloittanut jo uuden elämän uudessa koulussa tai uudella paikkakunnalla. Tästä huolimatta tällä juhlalla on kuitenkin merkitystä. Saamme vielä viimeisen kerran juhlistaa yhdessä omaa ja toistemme saavutusta, ylioppilaaksi valmistumista. Voimme taputtaa itseämme olalle.

Lue enemmän 2. syyskuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen



logo_puolankalehti.png

Ouluntie 1

89200 Puolanka

Puolanka-lehti ilmestyy keskiviikkoisin.

AVOINNA

Arkisin ma-pe 9.00-16.00

TOIMITUS

toimitus@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Eija Luukkonen

eija.luukkonen@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Laura Tolonen

laura.tolonen@puolanka-lehti.fi

050 326 8170

PÄÄTOIMITTAJA

Tuomo Seppänen

0500 774 904

tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi

ILMOITUSMYYNTI

LASKUTUS, TILAUKSET

© 2020 Puolanka-lehti.

logo_puolankalehti.png

Puolangan paikallislehti vuodesta 1983.