Kirkkovaltuusto kokoontui viime viikon tiistai-iltana seurakuntasalissa. Kirkollisveroprosentin lisäksi kokouksessa käsiteltiin myös seurakunnan tulevaisuussuunnitelma ja keskusteltiin kirkolliskokousedustajan ja hiippakuntavaltuuston tulevista vaaleista. Kirkollisveroprosenttia ei paljoa pohdittu, vaan valtuusto hyväksyi yksimielisesti kirkkoneuvoston esittämän 1,75 prosenttia vuodelle 2020. Prosenttimäärä on sama kuin tänä vuonna. Kokouksessa tutustuttiin ja hyväksyttiin seurakunnan tulevaisuussuunnitelma vuosille 2020 - 2025. Se herätti seurakuntasalissa paljon keskustelua. Moitittavaa siitä ei kuitenkaan löytynyt ja suunnitelman napakkuuteen oltiin tyytyväisiä. - Strategian tekeminen lähti liikkeelle, kun piispa antoi viime vuonna tehtävän miettiä tulevaisuutta ja keskustella siitä eri kokoonpanoissa. Tämä valmistui jo keväällä ja siitä on keskusteltu työntekijöiden palaverissa, kirkkoneuvostossa ja työryhmässä, kirkkoherra Hannes Seppänen kertoi. Tulevaisuussuunnitelmassakin nousi esille itsenäisen seurakunnan tärkeys. Itsenäisyys kuitenkin edellyttää paljon yhteistyötä muiden seurakuntien kanssa. Tarkoitus on, että rippileiri pidetään ensi vuonna Suomussalmella yhtä aikaa hyrynsalmelaisten kanssa. - Suunnitteilla on sopimus, joka koskee työnjakoa ja sijaistamista. Sopimuksen mukaan kerran kuussa Suomussalmelta kävisi pappi hoitamassa Puolangan ja Hyrynsalmen asioita. Sopimukseen kuuluu myös, että joku Suomussalmen papeista tulee tuuraamaan kesäloma-ajaksi, Seppänen kertoi.
Kirkkovaltuuston käsittelemistä asioista enemmän 30.10. Puolanka-lehdessä.
Laura Tolonen
Kommentarer