top of page

Kunnanvaltuusto päätti nollatuloksen budjetista


Kokouksen alussa muistettiin Kuntaliiton kunniamerkein pitkän työrupeaman kunnallisissa luottamustoimissa olleita. Kultaisen ansiomerkin 40 vuoden luottamushenkilöurasta sai Mikko Kanniainen, 20 vuoden hopeisen ansiomerkin saivat Toivo Moilanen ja Anja Peura ja 10 vuoden pronssisen ansiomerkin Mari Haapalainen ja Yrjö Heikkinen.

- On varmaan viimeinen talousarvio, joka saadaan tehdä näin kivoista lähtökohdista.

Toni Haapalan lausuma budjetista ryhmäpuheenvuorossa kuvaa hyvin tiistaina käytyä keskustelua sekä tunnelmaa Puolangan kunnan valtuuston kokouksessa. Valtuutetut päättivät yksimielisesti noin 70 000 euroa plussalla olevan talousarvion ilman muutoksia, paitsi että se lisäsi yksimielisesti investointiosaan 120 000 euroa biokaasulaitoksen laitehankintaan, jolla laitoksen toiminta saadaan kuntoon.

Talousarvion esitteli pormestari Harri Peltola. Hän totesi, että ensi vuoden talousarviossa päästään vielä nollatulokseen, mutta jo seuraavat budjetit tulevat olemaan hyvin haasteellisia. Valtioneuvoston marraskuussa esittämä ajatus valtionosuuksien jakoperusteiden muutoksista juuri kun kunnat olivat päättäneet veroprosenttinsa tulevalle vuodelle aiheutti sekametelisopan, josta seurasi se, että valtio päätti siirtää uudistuksen parin vuoden päähän.

- Meille se olisi tarkoittanut noin 130 tuhannen euron miinusta, mutta nykyhallitus nakkasi ne pari vuotta eteenpäin. Ne tulevat sitten sieltä pysyvinä leikkauksina vastaan, Peltola kertoi.

Investoinnit ovat edellä jo mainittua biokeskusinvestointia lukuun ottamatta hyvin pienet.

- Ensi vuodelle ei vielä kohdistu suuria leikkaamisen paineita, mutta ei meillä ole varaa jättää hyödyntämättä kaikkia tilaisuuksia, joissa pystytään löytämään järkeviä säästökohteita.

Talousarviossa toimintatuotot arvioidaan olevan noin 3,5 miljoonaa ja toimintakulut 11,3 miljoonaa. Toimintakate on miinus 7,8 miljoonaa, verotulot 5,1 ja valtionosuudet 3,8 miljoonaa. Vuosikate on miljoona euroa ja tilikauden ylijäämä noin 77 000 euroa.

Valtuuston kokousasioista enemmän 20. joulukuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen



177 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page