top of page

Linnunhaukkukokeet aloittivat Puolangalla koirien haukkukoekauden hyvässä kelissä


Kristiina Jaara toimi koiranohjaajana Ukko-pohjanpystykorvalle, joka haukkui kokeessa LINT2-tuloksen 68 pistettä. Haukkukokeet käytiin pääosin erittäin hyvässä haukkukelissä. Myös tuuli oli sopiva, jotta lintujen hajut olivat koirien haistettavissa.

Koirien haukkukoekausi käynnistyi Puolangalla sunnuntaina linnunhaukkukokeilla, joissa kilpaili kuusi koiraa ohjaajineen. Puolangan Kennelkerho järjesti linnunhaukkukokeet Puolangan maastoissa nyt kolmatta vuotta peräkkäin.

Haukkukokeet aloitettiin aamulla kuuden aikaan Metsätyömieskodilla ylituomari Pirjo Appelgrénin puhuttelulla, minkä jälkeen osanottajat lähtivät koemaastoihin. Koemaastot sijaitsivat tänä vuonna Joukokylässä, Latvassa, Palkinkankaan seudulla, Saarijärvellä, Vattuperällä ja Naulalassa.

Ylituomari Appelgrén totesi Puolangan linnunhaukkukokeiden sujuneen kokonaisuudessaan oikein hyvin. Järjestelyt olivat hänen mukaansa toimivat ja lintuja löytyi. Koeryhmät kulkivat maastossa neljän tunnin aikana kaikkiaan 25 kilometriä. Keskimääräinen lintutiheys oli 2,3 lintua per kilometri.

- Se on tosi hyvin, Appelgrén huomautti.

Linnunhaukkukokeisiin osallistui sunnuntaina viisi palkintotuomariharjoittelijaa, jotka kaikki saivat palkintotuomarin pätevyyden. Appelgrén piti tätä erittäin ilahduttavana asiana.

Aiheesta enemmän 25. elokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Heikkinen, kuva Tuomo Seppänen

194 katselukertaa0 kommenttia

Comentarios


bottom of page