top of page

Myrsky vesilasissa?

Viime viikolla uutisoitiin Kuluttaja- ja kilpailuviraston Puolangan kunnalle esittämästä seuraamusmaksusta. Virasto on oman ilmoituksensa mukaan tutkinut omasta aloitteestaan Puolangan kunnan tämän vuoden alussa tekemää suorahankintaa ja päätynyt esittämään, että markkinaoikeus määräisi kunnalle 120 000 euron seuraamusmaksun.


Tämä seuraamusmaksu on muutamassa päivässä kasvanut ainakin muutamaan miljoonaan euroon asiaa pohtineissa erilaisissa instansseissa. Moni on jo päätellyt, että kunnan terveyspalvelut uhkaavat loppua kokonaan kyseisen seuraamusmaksuesityksen johdosta.


Kyseessä on kuitenkin Kuluttaja- ja kilpailuviraston kuntien suorahankintaan kohdistuva uusi tulkinta, joka perustuu ilmeisesti johonkin uuteen EU-direktiiviin. Samalla tavalla on moni muukin kunta Suomessa käyttänyt suorahankintaa sote-palveluidensa varmistamisessa. Suorahankinta on perustunut olemassa oleviin tulkintoihin, joissa tällainen mahdollisuus on ollut olemassa. Suorahankintaan on varmasti kannustanut myös se, että jos ja kun kilpailutus on jätetty tekemättä, siitä ei ole tullut nuhteluita kummempia sanktioita. Nyt tilanne on muuttunut ja Kuluttaja- ja kilpailuvirasto on esittämässä markkinaoikeudelle seuraamusmaksua, josta Puolangan kunta pääsi ensimmäisenä etusivuille.


Kyse on esityksestä, joka menee markkinaoikeuden käsittelyyn. Kunta antaa varmasti omat näkökulmansa suorahankinnan tarpeellisuudesta. Niistä pienin ei varmasti ole se, että tällä tavalla saadaan terveyspalvelut varmasti jatkumaan. Myös kilpailutus on oma prosessinsa, johon menee rahaa useita kymmeniä tuhansia euroja. Kilpailutus on tehtävä konsulttityönä, joka tunnetusti ei ole halpaa.


Joka tapauksessa oleellista on se, että Puolanka on pyrkinyt turvaamaan kuntalaistensa terveyspalvelut ja toiminut lakien ja asetusten puitteissa, jotka ovat yleisesti olleet käytössä.

32 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Tiistaina vietettiin Suomen 105. itsenäisyyspäivää. Aiemmat itsenäisyyspäivän juhlat ovat olleet perinteisen kaavan mukaan olleita, itsenäisyytemme talvi- ja jatkosodassa puolustaneiden veteraanien ja

Uusi liikuntahalli on valmistumassa ja otetaan käyttöön viimeistään kesän lopulla. Liikuntahallin käytöstä keskusteltiin viime viikon maanantaina. Tilaisuudessa haluttiin kuulla liikuntahallin tulevie

Ukrainan sota on koskettanut meitä kaikkia. Sodan suoranaiset vaikutukset näkyvät meillä esimerkiksi energian hinnan nousussa, mikä lopulta vaikuttaa kaikkeen elämiseen. Hinnat nousevat väistämättä, k

bottom of page