top of page

Pöllöjen pesintä on alkanut lupaavasti


Tämän helmipöllön pöntöstä löytyi viisi munaa ja yksi myyrä hautomista hoitavan naaraslinnun ruokana. Uros ruokkii hautovan naaraan ja iso määrä munia kertoo hyvästä myyräkannasta. Rengastajana on biologi Vesa Hyyryläinen.

Monet muuttolinnut pyrähtivät iloksemme pääsiäisen aikaa ja yhtä varma kevään merkki on myös pöllöjen pesinnän alkaminen.

Puolangalla aktiivinen pöllöjen seuraaja ja pöllöille pönttöjä tekevä Kari Sutinen kertoi, että tälle keväälle on tällä hetkellä tiedossa kolme pesivää viirupöllöä sekä kaksi helmipöllöä.

Sutisella on pohjoisen Puolangan puolella noin 70 pöllönpönttöä, jotka hän kiertää tutkimassa pöllöjen pesintätilanteen. Samalla hän tarkistaa pönttöjen kunnon ja tarvittaessa huoltaa ja korjaa pöntöt silloin, kun niissä ei ole asukkaita.

Sutisen kartoittamat pesivät ja vielä rengastamattomat pöllöt rengastetaan kevään aikana. Tuolloin hänellä on kaverinaan ja rengastajana biologi Vesa Hyyryläinen.

Myyrätilanne vaikuttaa oleellisesti pöllöjen pesintään. Hyvät myyrävuodet saavat aikaan sen, että pöllöt munivat enemmän munia kuin heikkoina myyrävuosina. Pöllöt saattavat jopa jättää pesinnän väliin, mikäli myyrätilanne on huono.

- Kaikilla kolmella viirupöllöllä oli neljä munaa ja helmarilla viisi munaa, joten pöllöjen pesinnästä näyttäisi tulevan tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä, Vesa Hyyryläinen arvioi.

Aiheesta enemmän 26. huhtikuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen, kuva Kari Sutinen




122 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page