top of page

Perjantaipajalla valmistuu monenlaisia käsitöitä


Kansalaisopiston perjantaipaja järjestetään nimensä mukaisesti perjantaina ja se kestää aamuyhdeksästä iltapäivälle kolmeen. Kurssia ei ole joka viikko. Päivän aikana ehditään perehtyä tekniikoihin, jotka vaativat enemmän esivalmisteluja ja tekeminen voi viedä aikaa.

Kurssin opettaja Seija Suorsa kertoi, että kysyntää on tämäntyyppiselle kurssille, jolla ehtii päivän aikana paneutua kunnolla työhön, jonka tekniikka vaatii aikaa. Niissä ei paljon edisty, mikäli on aikaa illalla vain tunti tai pari.

- Perjantaipaja on nyt kolmatta tai neljättä vuotta. Meillä on jokaiselle perjantaille tietty teema. Tarve kurssille lähti siitä, että olisi koko päivä aikaa tehdä. Esimerkiksi kankaanpainantaa ei ehdi tehdä muutaman tunnin aikana illalla, Suorsa kertoi.

Syksyllä ohjelmassa oli muun muassa huovutusta, silkin ja kankaan kuviointia, kasvivärjäystä sekä ryijyjen ja kranssien tekoa.

Marjatta Jurvelin on käynyt kurssilla jo useampana vuonna. Hän kertoi lähteneensä kurssille, jotta tulisi tehtyä erilaisia käsitöitä - ja niitä on tullutkin tehtyä.

Myös Kaisu Isola on viihtynyt kurssilla hyvin, ja hänestä Puolangan kansalais­opistolla on hyvin ja laajasti kurssitarjontaa.

- Olen tykännyt käydä täällä, ja olen muutamana vuonna käynytkin. Tämä on minun työlleni hyvää vastapainoa, Isola sanoi.

Enemmän perjantaipajasta 29. joulukuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen



77 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page