Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt 7000 euroa Puokion Toveripirtin korjaustöihin. Toveripirtin omistaa Suomen kansan demokraattisen liiton Puokion yhdistys ry. Yhdistys sai myös viime vuonna Suomen Kotiseutuliitolta avustuksen Toveripirtin kunnostukseen. Yhdistyksen puuhamies Matti Reinikka kertoi, että nyt jatketaan silloin aloitettua remonttia.
- Rakennuskustannukset ovat nousseet, joten Kotiseutuliitto totesi, että avustusta on mahdollista hakea useamman vuoden aikana, Reinikka kertoi.
Toveripirtti on rakennettu 1947, joten rakennuksessa on kaikenlaista remontoitavaa. Remontissa tutkitaan mahdollisia kosteusvaurioita. Tänä vuonna tutkitaan ravintolan lattiaa, jonka liimauksessa on käytetty asbestia. Se joudutaan purattamaan ammattilaisilla. Myös viime vuodelta tekemättä jääneet invaliuskat porstuaan rakennetaan tänä vuonna. Remontti aloitetaan pian kevään edetessä.
Suomen Kotiseutuliitto jakoi tänä vuonna avustuksia 1,68 miljoonan euron edestä. Korjausavustusten on tarkoitus säilyttää seurantalojen arvokasta rakennusperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset. Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti perinteisten, vakiintuneessa käytössä olevien seurantalojen välttämättömiin korjaustöihin.
Aiheesta enemmän 4. toukokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Laura Tolonen, kuva Tuomo Seppänen
Comments