top of page

Vaarojen Rakentajat arvostavat perinteitä



Puolangan vuoden yrittäjät Jukka Daavittila ja Veli-Matti Moilanen ovat lempiammatissaan. Tämä tuli selväksi, kun kuunteli heidän tarinointiaan työstään ja siitä, mitä he työssään näkevät tärkeänä ja arvokkaana. Perinteinen hirsirakentaminen, vanhojen hirsirakennusten kengitys ja hirsirakennusten siirto paikasta toiseen ovat asioita, jotka eivät kuulu normaalin rakentamisen piiriin.


Kun rakentajat ovat omistautuneet työlleen, sen jälki näkyy väistämättä. Kun saapuu Hietaniemen pihapiiriin Auhojärven rannalle, ensimmäisenä vastaan tulevat kaksi vanhaa hirsirakennusta, joista toinen on puolankalaisittain historiallisen arvokas Nurmen pirtti. Vanhojen hirsirakennusten kunnostaminen ja näin antamalla niille jopa sata vuotta uutta elämää, on kulttuurihistoriallisesti merkittävää t

yötä, jota sen tekijät eivät välttämättä edes itse huomaa. Perinteisen rakentamisen lisäksi merkille pantavaa on myös vanhojen asioiden, työtapojen ja esineiden arvostus. Nurmen pirttiin on kerätty paljon vanhoja esineitä, joita molemmat rakentajat selvästi arvostavat.


Vuoden yrittäjistä huokuu vaatimattomuus, mutta kuitenkin oman työn arvostaminen. Kun oikein tivasi mottoa sille, miten he työtään kuvaavat, oli Veli-Matti Moilasen kommentti hyvin osuva: ”Kuin rakentaisi itselleen, mutta vielä vähän paremmin.” Tuossa lausahduksessa kiteytyy yrittäjä


parivaljakon työnlaatu. Kun työ on saatu valmiiksi, niin voi pystypäin ja selkä suorassa lähteä kohti seuraa


vaa työm


aata.


Yrittäjät käyttävät hirsirakentamisessa paikallisia yhteistyökumppaneita niin puiden hankinnassa kuin sahaamisessa. Hietaniemeen noussut hirsirakennus toimii myös kokous- ja pitopalvelupaikkana, jossa myös pitopalvelu on ulkoistettu puolankalaiselle yrittäjälle. Yrittäjäkaksikko toimii käyttäen paikallisia palveluja ja tuottaen sillä tavalla liikevaihtoa myös muille yrittäjille. Asia, joka yrittäjänäkökulmasta on


erittäin arvostettavaa.


Kuten eräs yrittäjäkollega totesi kuultuaan, ketkä ovat vuoden yrittäjät: ”Siinä on valinta osunut kohdalleen.”

105 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Tiistaina vietettiin Suomen 105. itsenäisyyspäivää. Aiemmat itsenäisyyspäivän juhlat ovat olleet perinteisen kaavan mukaan olleita, itsenäisyytemme talvi- ja jatkosodassa puolustaneiden veteraanien ja

Uusi liikuntahalli on valmistumassa ja otetaan käyttöön viimeistään kesän lopulla. Liikuntahallin käytöstä keskusteltiin viime viikon maanantaina. Tilaisuudessa haluttiin kuulla liikuntahallin tulevie

Ukrainan sota on koskettanut meitä kaikkia. Sodan suoranaiset vaikutukset näkyvät meillä esimerkiksi energian hinnan nousussa, mikä lopulta vaikuttaa kaikkeen elämiseen. Hinnat nousevat väistämättä, k

bottom of page