top of page

Valtuusto hyväksyi vuoden ensimmäisessä kokouksessaan tilinpäätöksen


Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heli Kinnunen esitteli valtuustolle vuoden 2019 arviointikertomuksen. Esitystä seurasivat Tuula Salmela, valtuuston puheenjohtaja Mikko Kanniainen ja pormestari Harri Peltola.

Puolangan kunnan valtuusto kokousti viime keskiviikkona ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Puolankajärven koulun auditoriossa pidetyn kokouksen asialistalla olivat muun muassa vuoden 2019 tilinpäätös sekä arviointikertomus, jotka hyväksyttiin yksimieliseen sävyyn. Myös muut kokouksen asiat, kuten lainantakaus Honkainfra oy:lle, kuluvan vuoden osavuosikatsaus ja Kainuun kuntien yhteinen kotouttamisohjelma, käytiin läpi yksimielisesti.

Pormestari Harri Peltola esitteli valtuutetuille kunnan vuoden 2019 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Puolangan kunnan viime vuoden tilinpäätös oli noin 491 500 euron verran ylijäämäinen. Tilikauden tulokseksi muodostui ennen poistoverojen vähennystä 347 520 euroa.

- Esimerkiksi vuosikatteessa oli paranemaa toista miljoonaa, eli tilanne on huomattavasti erilainen kuin edellisvuonna. Poistot ovat toteutuneet suunnitelman mukaisesti. Toimintatuotoissa ollaan liki edellisen vuoden tasolla, Peltola nosti esiin viime vuoden tilinpäätöksestä.

Investointimenoja kunnalle kertyi viime vuonna noin 1 430 000 euroa. Suurin investointi oli uuden paloaseman rakentaminen. Muut merkittävät investoinnit olivat Peltolan mukaan lähinnä katujen saneerauksia ja muita vastaavia töitä.

Viime vuoden toimintakertomuksen yhteydessä Peltola kävi läpi Puolangan kunnan strategisia tavoitteita ja niiden toteutumista. Yksi tavoitteista oli biokeskushankkeen eteneminen ja haketerminaalin rakentamisen aloittaminen. Peltola kertoi, että rakentaminen on aloitettu siinä mielessä, että haketerminaalialue on raivattu puhtaaksi. Myös kunnan biokeskustoimintaa varten perustama Honkainfra oy aloitti toimintansa viime vuoden lopulla.

Aiheesta enemmän 1.7. Puolanka-lehdessä.


Laura Heikkinen



207 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page