top of page

TÄLLÄ VIIKOLLA:
Aarre Väisäsen muisteluksia


Huoli huijauksista muutti suomalaisten puhelimen käytön
Puhelinhuijarit ovat selvästi aktivoituneet viime kuukausina. Esimerkiksi Lähitapiolan kyselyn mukaan tietoisuus huijauksista on jo merkittävästi muuttanut suomalaisten puhelimen käyttöä: 40 prosenttia vastaa aiempaa harvemmin vieraisiin numeroihin, ja osa on jopa siirtynyt muihin kanaviin. Kyberturvallisuuskeskus onkin varoittanut sekä ulkomaisista että suomalaisista numeroista saapuvista huijauspuheluista. Gallupkyselyn mukaan puolankalaiset välttelevät mahdollisimman paljo
29.4.


Yrittäjät entistä vahvemmin mukaan mökkiläistapahtumaan
Viime torstaina Meijjän Grillillä pidetyssä Puolangan Yrittäjät ry:n kevätkokouksessa keskustelu painottui tuttuun tapaan varsinaisten kokousasioiden lisäksi muihin ajankohtaisiin asioihin. Illan pääpuheenaiheeksi nousi mökkiläisminimessut. Kunnan aiempina vuosina koulukeskuksessa järjestämä tapahtuma on suunnattu lähinnä mökkiläisille ja osa-aikapuolankalaisille. Perinteisesti samana päivänä Puolangan kesätapahtuman kanssa järjestetty mökkiläistapahtuma muuttuu tulevana kesä
28.4.
Ravintola Esterin tietovisa sunnuntaina 26.4. kello 17
Ravintola Esterin tietovisa käydään 2-4 -henkisin joukkuein kello 17 alkaen. Vastausaikaa on kello 18 saakka. Mikäli haluat osallistua kisaan, lähetä vastauksesi osoitteeseen tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi kisan jälkeen HETI kello 18. Myöhemmin lähetetyt vastaukset eivät ehdi mukaan kisaan. Kysymykset 1-10 tulevat kello 17 ja 11-20 kello 17.30. Kisaan osallistuville lähetetään oikeat vastaukset kisan jälkeen. Kysymykset kysyi Jokke. Visaan osallistui viisi joukkuetta, kaksi
26.4.


Metsänhoitoyhdistykset Rokua-Paljakka ja Koillismaa ovat yhdistymässä
Metsänhoitoyhdistysten hallitusten puheenjohtajat, Koillismaan Heikki Lehtiniemi ja Rokua-Paljakan Pekka Välinen. Metsänhoitoyhdistys Rokua-Paljakan ja metsänhoitoyhdistys Koillismaan valtuustojen kokoukset ovat kokouksissaan 13. huhtikuuta hyväksyneet aiesopimuksen, joka toteutuessaan yhdistäisi metsänhoitoyhdistysten Rokua-Paljakka ja Koillismaa kaiken toiminnan sekä hallinnon. Toteutuessaan yhdistykset palvelisivat Kuivaniemen, Pudasjärven, Taivalkosken, Kuusamon, Puolang
24.4.


Kansalaisopiston konsertissa nautittiin kauden musiikillisesta annista
Sunnuntaina oli jälleen se odotettu hetki, kun päästiin nauttimaan kansalaisopiston päättyneen kauden musiikillisesta annista. Auditorio oli tupaten täynnä kuulijoita, ja mukana oli monenlaista musiikkia pianonsoitosta kuorolauluun. Viimeisenä konsertissa esiintyikin Van-kuoro, joka esitti muun muassa laulut Nuoruustango, Puhu äänellä jonka kuulen sekä Mandoliinimies. Kuoroa johtaa Antti Puumala. Video konsertista löytyy 22. huhtikuuta ilmestyneen Puolanka-lehden digilehdestä
23.4.
bottom of page