top of page

TÄLLÄ VIIKOLLA:
Aarre Väisäsen muisteluksia


Traumaryhmä ei naurata
Kaikki alkoi vuonna 2006. Ensimmäinen keikka Traumaryhmällä oli yksityistilaisuus. Ensimmäinen ”oikea keikka” pidettiin noin vuosi myöhemmin ensimmäisillä pessimismipäivillä. Vuosia on takanapäin siis jo 20. Bändin jäsenet tai pikemminkin sen hahmot elävät omassa todellisuudessaan. He ovat ikään kuin satuhahmoja. Tästä kertoo jo bändin jäsenten taustat. - Självmord-suvusta Simple ja minä olemme serkuksia. Asun Simplen ullakolla kissani kanssa, koska siellä saa masentua rauhas
27.8.


Biokaasulaitoksen laajennus käynnissä
Biokaasulaitoksen laajentamistyöt ovat tällä hetkellä käynnissä. Jätevedenpuhdistamon vieressä sijaitsevan laitoksen kapasiteetti jopa viisinkertaistuu, kertoo Puolangan kunnan elinkeinopäällikkö Heikki Kanniainen. Laajennuksen myötä laitoksen kapasiteetti nousee 19 500 tonniin. Laajennuksen edetessä ei ole ilmennyt merkittäviä ongelmia. Haasteita on ollut lähinnä olemassa olevan separointijärjestelmän käytössä, mutta niihin on löydetty ratkaisuja. Hanke etenee Kanniaisen mu
26.8.


OP Kainuu myönsi lähes 59 000 euroa lahjoituksia
OP Kainuu on myöntänyt Kaikkien aikojen tekoja 2026 -lahjoituskampanjan ensimmäisten hakukierrosten lahjoitukset. OP Kainuu myönsi lähes 59 000 euroa lahjoituksia paikallisiin luontoa sekä lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin tekoihin. Puolangalla lahjoituksen saivat Lions Club Puolanka 1500 euroa lasten ja nuorten hyvinvointia edistävän metsäretken toteuttamiseen sekä Törmänmäen kyläyhdistys 1400 euroa Alatalon haan luonto- ja historiapolun toteuttamiseen. Lahjoituksen
25.8.


Honkavaarassa noustiin rinnettä mäkitreenissä
Viime viikon tiistaina Honkavaarassa vedettiin kaksi kertaa tunkkausmäkitreeni. Trendaava laji on Tuulikki Kemppaisen mukaan kaikille sopiva, sillä sitä voidaan tehdä täysin omaan tahtiin. - Yksi perusta on oman kunnon tuntemus. Jokainen suorittaa oman kunnon mukaan. Osa menee sauvojen kanssa, osa kävelee ja osa voi juosta, hän kertoi. Tunkkaus on rinteen nousemista tasaiseen tahtiin ilman ryntäilyjä. Ylös alas -periaatteella toimiva tunkkaus on kestävyyslaji. Laji ottaa eten
24.8.
Ravintola Esterin tietovisa sunnuntaina 23.8. kello 17
Ravintola Esterin tietovisa käydään 2-4 -henkisin joukkuein kello 17 alkaen. Vastausaikaa on kello 18 saakka. Mikäli haluat osallistua kisaan, lähetä vastauksesi osoitteeseen tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi kisan jälkeen HETI kello 18. Myöhemmin lähetetyt vastaukset eivät ehdi mukaan kisaan. Kysymykset 1-10 tulevat kello 17 ja 11-20 kello 17.30. Kisaan osallistuville lähetetään oikeat vastaukset kisan jälkeen. Kysymykset kysyi Seppo. Visaan osallistui viisi joukkuetta, yksi
23.8.
bottom of page