top of page

TÄLLÄ VIIKOLLA:
Aarre Väisäsen muisteluksia


Puolangan seurakunnalla on edessään muutosten vuosi
Puolangan seurakunnalla on edessään muutosten tuulet ensi vuonna. Pitkäaikainen kirkkoherra ja lääninrovasti Hannes Seppänen jää eläkkeelle vappuna. Tuomiokapituli on määrännyt 1.3.2026 alkaen puoleksi vuodeksi kirkkoherran virkaan pastori Juhani Romppaisen. Virkaa hoidetaan määräaikaisesti 30.4.2027 saakka. Ensi vuonna käydään myös yhteistyöneuvottelut Puolangan, Hyrynsalmen ja Suomussalmen seurakuntien kanssa toimintojen yhdistämisestä. Myös seurakuntavaalit käydään ensi vu
18.12.2025


Puolangan Ryhti valmistautuu jo vuoden 2027 Kainuun rastiviikkoon
Puolangan Ryhti piti vuosikokouksensa viime viikon torstaina hiihtokeskuksella. Vuosikokousasioista merkittävin oli tänä vuonna uuden puheenjohtajan valinta, sillä viimeiset ja haasteelliset vuodet puheenjohtajana toiminut Sanna Sutela oli ilmoittanut etukäteen, että hän ei ole käytettävissä puheenjohtajaksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Anni Karhu. Näin Ryhti lähtee tulevaan vuoteen uusissa ja nuorekkaissa käsissä. Ryhdin tilinpäätös ja toimintakertomus hyväksyttiin. T
17.12.2025


Valtuusto äänesti sekä budjetista että Pieni-Paljakasta
Puolangan kunnanvaltuusto istui vuoden viimeisessä kokouksessaan viime viikon keskiviikkona. Asialistalla oli vuosikierron mukaisesti talousarvion hyväksyminen. Toisena merkittävänä asiana listalla oli Pieni-Paljakan tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja Kotilan osayleiskaavan muutoksen käsittely ja hyväksyminen. Kuten oli jo etukäteen odotettavissa, niin Puolangan Pieni-Paljakan tuulivoimapuiston osayleiskaava ja Kotilan osayleiskaavan muutos puhutti valtuutettuja. Kunnanhall
16.12.2025
Ravintola Esterin tietovisa sunnuntaina 14.12. kello 17
Ravintola Esterin tietovisa käydään 2-4 -henkisin joukkuein kello 17 alkaen. Vastausaikaa on kello 18 saakka. Mikäli haluat osallistua kisaan, lähetä vastauksesi osoitteeseen tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi kisan jälkeen HETI kello 18. Myöhemmin lähetetyt vastaukset eivät ehdi mukaan kisaan. Kysymykset 1-10 tulevat kello 17 ja 11-20 kello 17.30. Kisaan osallistuville lähetetään oikeat vastaukset kisan jälkeen ja ne julkaistaan myös ensi viikon Puolanka-lehdessä. Kysymykset
14.12.2025


Eila Valtasen Nisäkkäitä-kirja haastaa lukijat
Eila Valtanen vieraili viime viikon maanantaina Puolangan kirjastossa kertomassa uusimmasta kirjastaan, joka on hänen ensimmäinen romaaninsa. Kirjastossa Valtasta haastatteli Puolankajärven koulun lehtori Anni Karhu. Eila Valtanen on ennen uusinta kirjaansa kirjoittanut jo kaksi kirjaa: Ortodoksisia arkirukouksia, joka julkaistiin vuonna 2020, ja viime vuonna julkaistu Lentualta, elä töttärehä ja muita mutinoita perukasta. Nyt julkaistu kirja poikkeaa hänen aiemmista teoksist
10.12.2025
bottom of page