top of page

Ateljee Kormano rantautuu Puolangalle


Maarit Kormanon Ateljee Kormano tuo toimintaansa myös Puolangalle. Kajaanissa toimivan hoitolan palveluista löytyy mani- ja pedikyyrit sekä hemmottelevia SPA-hoitoja. Puolangalla Maarit työskentelee Kauneushoitola Edithin tiloissa ja siellä hän tekee ainoastaan käsien kynsiin biogeelauksia, biogeelivahvistuksia ja -pidennyksiä.

Maarit on viettänyt lapsuutensa kesiä Puolangalla mummolassaan. Osittain tämänkin vuoksi hän kymmenen vuotta sitten päätti rakentaa mökkinsä Vihajärven rannalle. Hän tykkää viettää aikaa Puolangalla ympäri vuoden ja alkoi miettiä, miten saisi yhdistettyä mökkeilyn ja työn.

- Kun viihdyn hyvin niissä maisemissa niin mietin, että miksi ei voisi yhdistää vapaa-aikaa ja työtä. Hyvä tekosyy tulla mökille, Maarit kertoi.

Hän kääntyi Kauneushoitola Edithin yrittäjän Marjo Kanniaisen puoleen. Maarit kertoi, että löysivät Marjon kanssa helposti yhteisen sävelen ja ajatuksen. Näin Marjokin saa tuotua asiakkaille uuden palvelun. Maarit on tulossa ensimmäisen kerran tekemään kynsiä Edithiin tämän kuun viimeisenä torstaina, mutta matka ei ole pitkä taitettavaksi muulloinkin.

- Kylläpä tuolla mökillä tulee käytyä, niin voi ottaa yhteyttä, jos on vaikka juhlat tulossa ja tarvitsee kynnet tiettyyn aikaan, Maarit totesi. 

Lue enemmän 11. syyskuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen

166 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page