Puolankajärven koulun piha-alueelle tuli jälleen eloa viime viikon tiistaina, kun uusi lukuvuosi alkoi ja koululaiset palasivat takaisin opintielle. Koulutaivaltaan olivat aloittamassa myös uudet ekaluokkalaiset, jotka saapuivat paikalle yhdessä huoltajiensa kanssa. Ilmassa oli odottavaa jännitystä niin lasten kuin vanhempien osalta, mutta moni sanoi kuitenkin suhtautuvansa koulun alkamiseen hyvillä mielin.
- Kyllähän se tietenkin jännittää. Meillä on nyt toinen lapsi menossa kouluun, ekaluokkalaista Arttu Kurttia saattamaan saapunut Sanna Juntunen kertoi.
Myös Arttua koulun alkaminen hiukan jännitti. Kolmannelle luokalle menevältä siskoltaan hän oli kuitenkin saanut vinkkejä siitä, millaista koulussa oikein on.
Ensimmäisen luokan opettaja Marja-Liisa Väisänen kävi tervehtimässä koulun pihalla uusia ekaluokkalaisia ja heidän huoltajiaan jo ennen kellon soimista. Koulun ulkopuolisten henkilöiden oleskelu koululla on tällä hetkellä kielletty koronan, mutta ekaluokkalaisten huoltajat saivat tulla seuraamaan koulupäivän alkua.
Lue enemmän 19. elokuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Laura Heikkinen
Comments