top of page

Elämä on juhla -kahvilan kesä on käynnistynyt mukavasti


Elämä on juhla -kahvila avasi ovensa tänä kesänä jo kuukautta aiemmin verrattuna viime kesään. Kahvila toimii myös väliaikakahvilana pian järjestettävälle Uudelle Pessimismimusikaalille. Suurin osa kahvilan työntekijöistä on mukana kyseisessä musikaalissa, mutta se ei kahvilan menoa hidasta.

Kahvilassa työskentelevän ja musikaalissakin mukana olevan Justiina Mäkäräisen mukaan oli kiva kokeilla avata kahvila jo alkukesästä, vaikka paras sesonkiaika sijoittuu tavallisesti myöhäiskesään. Mäkäräinen mainitsi, että he jäävät jännityksellä odottamaan, mitä tapahtuu. Uutena työntekijänä kahvilalla on aloittanut Helsingistä kotoisin oleva Saara Heikkinen, jonka aikeissa on olla kahvilalla töissä koko kesä.

Kahvilayrittäjä Carita Moilanen kertoi, että paikallisten lisäksi mökkeilijät ja lomalaiset ovat jo löytäneet hyvin tiensä Pessimismitalolle ja samalla tietysti myös kahvilaan.

Viime vuoden käytännöt on todettu Elämä on juhla -kahvilalla toimiviksi. Esimerkiksi asiakkaita ilahduttanut pöytiin tarjoilu sekä itse leivotut leivonnaiset pysyvät kahvilan käytännöissä. Viime kesän lopulla kahvilaan tullut keittotarjoilu sai paikkansa kahvilassa jälleen tänä vuonna.

Moilasen toiveissa on, että kesälle riittäisi kiirettä, työtä ja asiakkaita.

Pessikahvilan kesästä enemmän 23. kesäkuuta Puolanka-lehdessä.


Milla Hiltunen


318 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page