top of page

Ensi viikolla yli 80-vuotiaat saavat varata Puolangalla koronarokotusajan


Puolangalla avataan ensi viikolla ajanvarauspuhelinlinja, jonka kautta vuonna 1941 tai sitä aikaisemmin syntyneet pääsevät varaamaan koronarokotusajan.

- Puhelinajanvarauksessa yksi saa ajan kerrallaan. Pyydämme kärsivällisyyttä ja maltillisuutta, kaikki kyllä saavat vuorollaan ajan, muistuttaa palveluesimies Katja Kemppainen Terveystalosta.

Kemppaisen mukaan ikäihmisille annettavan Pfizer-rokotteen saantimäärät ovat vielä maltillisia. Nyt saatavat rokotemäärät ovat kuitenkin suurempia kuin aiemmin saadut perusviikkoerät ovat olleet.

Ajanvarauksessa ensi viikolla eli viikolla yhdeksän täytetään seuraavan viikon eli viikon 10 ajat. Sen jälkeen edetään mahdollisesti viikolle 11, jolloin saadaan myös hieman isompi erä rokotteita. 

- Rokotukset etenevät koko ajan, ja jos saadaan ne toimitusmäärät, jotka Kainuun sote on luvannut, niin meillä on tässä pitäjässä aika hyvällä mallilla yli 80-vuotiaiden rokotus maaliskuun puolivälissä. Puhutaan parista sadasta annoksesta, joita saadaan, Kemppainen arvioi.

Iäkkäälle rokotusajan voi tarvittaessa varata myös toinen henkilö.

Lue enemmän 24. helmikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen


122 katselukertaa0 kommenttia

Kommentare


bottom of page