top of page

Erilainen itsenäisyyspäivä

Tiistaina vietettiin Suomen 105. itsenäisyyspäivää. Aiemmat itsenäisyyspäivän juhlat ovat olleet perinteisen kaavan mukaan olleita, itsenäisyytemme talvi- ja jatkosodassa puolustaneiden veteraanien ja lottien muistamista sekä yleistä itsenäisyyspäivän viettoa.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivää vietettiin tunnelmissa, joita sodanjälkeiset sukupolvet eivät ole kokeneet. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja täysimittainen sota sekä häikäilemätön Ukrainan siviiliväestön ja infrastruktuurin tuhoaminen ovat peruuttamattomasti ja lopullisesti muuttaneet meidän sodanjälkeisten sukupolvien maailmankuvan.

Mikään ei ole enää kuten ennen ja tämä korostui etenkin itsenäisyyspäivänä. Sotien veteraanit ja lotat olivat edelleenkin juhlinnan pääkohteina, mutta nyt aivan erilaisissa tunnelmissa kuin koskaan ennen. Jokainen Ukrainan sotaa seuraava saattoi samaistua meidän suomalaisten veteraanien ja lottien asemaan. He olivat kokeneet sen, mitä tällä hetkellä joka hetki koetaan Ukrainassa. Isänmaan puolustaminen on ainoa asia, millä on merkitystä. Siinä tilanteessa oltiin Suomessakin talvisodan syttyessä ja myöhemmin jatkosodan aikana.

Ukrainan sota on muuttanut kaikkien meidän elämäämme. Se tulee vaikuttamaan etenkin kaikkien nuorten ihmisten elämään ties kuinka monen vuosikymmenen ajan. On aika ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja aika sen jälkeen. Jos korona mullisti ihmisten elämän ja kanssakäymisen, niin sota teki lopun siitä leppoisasta elämästä, jota elettiin vielä vuosi sitten.

Ukrainan sodan loppumisesta ei ole tietoakaan. Ainoastaan se on varmaa, että Venäjä tämän sodan tulee häviämään ja on tavallaan jo hävinnyt. Tapa, jolla Venäjä käy sotaa siviilejä vastaan, tullaan historian kirjoissa tuomitsemaan yksimielisesti. Se ole sotaa, vaan tarkoituksellista maan infrastruktuurin tuhoamista ja tavallisten ihmisten elämän tekemistä mahdollisimman vaikeaksi.

Suomen itsenäisyys ei ole pelkkä itseisarvo. Se on saavutettu taistelujen ja uhrausten kautta. Siksi tämä itsenäisyyspäivä jää muistoihin erityisen tärkeänä ja merkittävänä päivänä.

5 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Uusi liikuntahalli on valmistumassa ja otetaan käyttöön viimeistään kesän lopulla. Liikuntahallin käytöstä keskusteltiin viime viikon maanantaina. Tilaisuudessa haluttiin kuulla liikuntahallin tulevie

Ukrainan sota on koskettanut meitä kaikkia. Sodan suoranaiset vaikutukset näkyvät meillä esimerkiksi energian hinnan nousussa, mikä lopulta vaikuttaa kaikkeen elämiseen. Hinnat nousevat väistämättä, k

Talven taittumista odotellaan normaalivuonna näihin aikoihin. Kun päivä hiljalleen pitenee ja valoisa aika lisääntyy, alkaa myös ihmisten kaamosajan hiljaiselo pikkuhiljaa väistyä sivuun. Tänä talvena

bottom of page