top of page

Evakuointikeskuksen esittely olikin kuin aito harjoitus


Etualalla SPR:n Aku Pyykkönen esittelee, mitä tulisi kuulua jokaisen kodin 72 tunnin varautumistarvikkeisiin.

Puolangalla järjestettiin viime perjantaina yleisölle tarkoitettu evakuointikeskuksen esittelytilaisuus. Tilaisuus oli toimintojen esittelyn lisäksi myös käytännön harjoitus, jossa kaikki hallille tulleet kirjattiin ylös. Kirjaamisen jälkeen he pääsivät ohjatusti tutustumaan eri tapahtumapisteisiin, joissa oli eri viranomaisia ja vapaaehtoisia kertomassa, kuinka evakuointitilanteessa toimitaan.

Tapahtuman järjestivät Kainuun pelastuslaitos, Kainuun hyvinvointialue, Puolangan kunta, Puolangan seurakunta, Rajavartiolaitos sekä Suomen Punainen Risti.

Päävastuu järjestämisestä oli Kainuun hyvinvointialueella. Kainuun hyvinvointialueen Puolangan sosiaalitoimen sosiaaliohjaaja Maarit Heikkinen toimi kolmetuntisen tapahtuman vastuuhenkilönä. Hän oli hyvin tyytyväinen harjoituksen onnistumiseen sekä siihen, että paikalla kävi 125 puolankalaista, jotka kaikki saivat konkreettisen kokemuksen, kuinka evakuointitilanteessa tulee toimia. Toimijoita eri tahoilta oli paikalla 43 henkilöä.

- Oli oikein sujuva päivä. Järjestelyt toimivat tosi kivasti ja kävijöitä oli tasaisesti kolmen tunnin ajan. Osa varmaan yllättyi siitä, että tapahtuma oli harjoitusluonteinen, jossa kaikki sisääntulijat kirjattiin ylös, mutta kivasti he ottivat sen vastaan, Heikkinen kertoi.

- Kaikkinensa oli oikein tärkeä harjoitus meille kaikille.

Aiheesta enemmän 1. marraskuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen


74 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page