Fatih Demir avasi Ravintola Esterin uuden ilmeen kera


Ravintola Esteri avattiin uudelleen uuden yrittäjän Fatih Demirin toimesta viime viikolla uudella ilmeellä ja asenteella. Uudistuksia on tehty aina menusta itse sisustukseen. Ravintolaan on tehty uusi tiski, ja lapset on otettu huomioon lastenannoksilla ja -pöydillä. Kaikki uudistukset eivät ole vielä edes valmiit. 

- Kolme viikkoa on ollut aika kiirettä. Tiski on rakennettu kokonaan uudestaan ja äänentoisto ja valot uusitaan, Demir kertoi. 

Demir on kotoisin Turkista, mutta hän on asunut Suomessa 15 vuotta. Hän tuli Suomeen ravintola-alan työntekijänä, mutta neljän vuoden jälkeen päätti kokeilla itse yrittäjyyttä ja tykästyttyään siihen jäi sille tielle.

Demirillä on ollut ravintola Pietarsaaressa ja Vesalassa Ylikiimingin lähellä. Pisimpään hänellä on ollut turkkilainen ravintola Utajärvellä ensin yhdessä yhtiökumppanin kanssa kahdeksan vuotta ja viimeiset kaksi vuotta yksin. 

- Puolanka on minusta hyvä paikka ravintolalle. Minulla on työssäni motto, että minä annan asiakkaalle kaikkeni ja yritän parhaani, että tämä olisi hyvä paikka asiakkaille ja heidän suosiossaan, Demir kertoi. 

Esteriin on palannut kokiksi Ulla Ruonakangas loihtimaan maistuvia lounaita. Hän on tyytyväinen intoon, jolla Fatih Demir on lähtenyt ravintolaa pyörittämään ja toteuttamaan tarvittavia uudistuksia.

Demir on uudistanut ruokalistaa 15 vuoden ravintola-alan kokemuksellaan. He panostavat maukkaisiin ja tasalaatuisiin annoksiin, joista saa vastiketta koko rahalle. 

Asiakkaiden toiveesta nyt panostetaan eri lailla viikonloppuna viihtymiseen. Myös livemusiikkia pyritään järjestämään.

Lue enemmän 27. huhtikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen

2 299 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki