top of page

Heijastinkampanja muistuttaa hämärässä ja pimeässä näkymisestä


Lassi Ruottinen on ahkera lenkkeilijä. Hänelle liikkuminen on jokapäiväistä kuntoilua. Hämärän tai pimeän aikaan liikkuessaan Lassi käyttää heijastinta.

Liikenneturva on selvittänyt kesällä 2022 suomalaisten suhtautumista turvavarusteisiin. Turvavyöhön suhtautuu myönteisesti ja sitä käyttää 97 prosenttia vastaajista. Heijastin koettiin toiseksi tärkeimmäksi ja käytetyimmäksi turvavarusteeksi.

Valtakunnallinen heijastinkampanja käynnistyi 28. syyskuuta ja jatkuu 12. lokakuuta saakka, ja

sen tarkoituksena on herätellä ihmisiä heijastinkauteen.

Kyselyn perusteella puolankalaiset käyttävät heijastinta, jos liikkuvat jalkaisin hämärän ja pimeän aikaan. Aika monella on käytössään useita heijastimia, joita on ajan saatossa tullut saatua tai ostettua.

Muutama autoilija kertoi tummissa vaatteissa ja ilman heijastinta jalkaisin liikkuvan olevan tosi vaarallinen yhtälö autoilijan kannalta.

Myös kulku- ja apuvälineisiin voi kiinnittää heijastimia. Maire Mäkäräinen liikkuu sulan maan aikaan rollaattorilla, jossa on useita kiinteitä heijastimia. Lisäksi hän sanoo tarpeen mukaan laittavansa siihen takistaan heijastimenkin heilumaan. Talvella myös potkuriin kannattaa laittaa heijastin kiilumaan.

Lue enemmän 5. lokakuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Rauni Räisänen


146 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page