top of page

Isa sai runoilijanpolun ja huolitellun patsasalueen


Isa Asp -seuran jäsenillä on ollut tekemistä alkuvuodelle. Toissa viikolla eri kohteisiin pystytettiin Isa Asp -runoilijapolun merkiksi opastekylttejä. Sellaiset löytyvät leirintäalueelta, Kiiskilästä, Kukkulan talolta, Pohjanportin rantalavalta ja Isan patsaalta. Reitti on muutaman kilometrin pituinen.

Kävelykierros sai alkunsa, kun Isa Asp -seura oli mukana Kainuun liiton kirjallisuusmatkailun kehittämiseen keskittyvässä hankkeessa muiden kainuulaisten kirjailijaseurojen tapaan. Hankkeessa oli tarkoitus tuottaa jotain konkreettista, joten sen tuloksena syntyi esitteitä eri kielillä ja nyt avattu runoilijapolku.

- Meidän piti tehdä jotain konkreettista hankkeen lopussa. Viimeisenä vuotena tuli esille idea Isan kävelypolusta., Isa Asp -seuran puheenjohtaja Tuulikki Moilanen kertoi.

Taulut on rahoitettu Taiteen edistämiskeskuksen rahoituksella. Samalla seura sai myös avustuksen Isa Aspin patsaan ympäristön ehostamiseen. Moilanen kertoi, että patsaan alue oli tarkoitus ehostaa jo silloin, kun se siirrettiin nykyiselle paikalle kirkon taakse. Siihen ei kuitenkaan löytynyt osallistuvia tahoja.

Keväällä tehtiin patsasalueen pohjatyöt ja ruusut lisätään alueelle piakkoin.

Aiheesta enemmän 19. kesäkuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen


127 katselukertaa0 kommenttia

댓글


bottom of page