top of page

Jarkko Tammisesta joulun rauha ja kiireettömyys ovat tärkeitä herkuttelun ohella


Imitaattori Jarkko Tamminen viihdytti puolankalaisia syyskuun alussa liikuntahallin avajaisviikonloppuna Kuuleeko Puolanka -imitaatioshow’lla. Häntä katsomassa oli silloin lähes sata katsojaa.

Tuleekin mieleen, millainen on henkilö monien hahmojen takana. Tuolloin päätimme tehdä Tammisesta jouluisen jutun. Näin pääsemme kurkistamaan Tammisen arkeen. 

Imitaattorilla oli helppo eläytyä joulutunnelmaan, vaikka pihalla paistoi aurinko ja vihreät lehdet havisivat puissa. Syksy on Tammiselle normaalia keikka-aikaa ja esiintymistilaisuuksia on pitkin viikkoa.  Joulun alla taas onkin erityisen kiireistä aikaa. Erityisesti marraskuiset perjantai-illat ovat varattuja jo pariksi vuodeksi ja kyselyitä samoille perjantai-illoille on kymmeniä.  

- Joulunalus on kiireistä aikaa. Voisi sanoa, että se on vuoden kolmas sesonki, pikkujouluaika. Jos voisin tehdä kaikki ne pikkujoulukeikat, joita marraskuun perjantaihin kysytään, niin ei tarvitsisi tehdä muulloin mitään töitä, Tamminen naurahti. 

- Täytyy muistaa, että pystyy olemaan tasan yhdessä paikassa kerrallaan, Tamminen lisäsi.

Tammisella on erilaisia jouluperinteitä. Joulun alla Tamminen pyrkii käymään kerran kirkossa tai edes joulukonsertissa, jos ei molemmissa.

- Jos kirkko on sattunut jäämään väliin, niin sitten pidän kiinni siitä, että pääsee konserttiin. Se virittää minulle joulutunnelman, Tamminen kommentoi.

Lue enemmän 21. joulukuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen

79 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page