top of page

Juhani Romppainen aloittaa kirkkoherrana maaliskuun alussa

  • 5 tuntia sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen

Puolangan seurakunnan kirkkoherran virkaa hoitaa 1. maaliskuuta alkaen puolen vuoden ajan Juhani Romppainen. Kirkkoherra Hannes Seppänen jää eläkkeelle 1. toukokuuta. Virkaa hoidetaan määräaikaisesti 30.4.2027 saakka.

Romppainen on toiminut viimeksi Kemin seurakunnassa kappalaisena.

- Kun olin saanut kirkon johtamisopinnot suoritettua, niin tällainen paikka aukesi tänne Puolangalle. Sain Kuopion tuomiokapitulista kutsun tähän tehtävään ja otin sen vastaan nöyrillä mielin ja tulen palvelemaan tänne Puolangan seurakuntaan, Juhani Romppainen kertoi viime viikon tiistaina ollessaan perehtymässä seurakuntaan.

Romp­­painen on tehnyt pitkän työuran liike-elämässä ennen pappisuraansa.

- Olen toiminut sekä vieraan että oman yrityksen palveluksessa toimitusjohtajana hallitustyössä, hän kertoi.

- Ihmisten kanssa olen koko elämäni ajan ollut tekemisissä. Se on minun juttuni, sopii hyvin tähän papinkin tehtävään. Voin sen sanoa, että kun olen ollut pappina Kuopiossa ja Kemissä, niin tästä aikaisemmasta elämänkokemuksesta ja historiasta on ollut valtava hyöty kohdatessa ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.

- On mukava ollut tulla tänne. Toivottavasti puolankalaiset kokevat, että kun Hannes on täällä ollut pitkään ja hän on tuttu kirkkoherra, että minusta tulee se tuttu kirkkoherra tänne. Tulkaa juttelemaan matalalla kynnyksellä. Minua voi lähestyä aina erilaisissa elämäntilanteissa. Papin tehtävä on olla rinnalla kulkija, Juhani Romppainen totesi.

Lue enemmän 25. helmikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Tuomo Seppänen

 
 
 

Kommentit


bottom of page