top of page

Jyrki Anttilalle joulu on rauhoittumisen aikaa

Jyrki Anttila piti 8. joulukuuta joulukonsertin Ristijärven kirkossa.

Oopperalaulaja, tenori ja musiikkialan yrittäjä Jyrki Anttila tekee vuoden aikana paljon omia keikkoja, mutta niiden lisäksi hän työllistää oman yrityksensä Operartin kautta myös monen muunkin suomalaisen klassisen musiikin ammattilaisen. Joulu on kuitenkin se aika vuodesta, jolloin yrittäjä ja laulaja ottaa aikaa niin itselleen kuin perheelleen.

- Lohjalla on 22. joulukuuta meillä vaimoni Maijan kanssa yksi konsertti ja sen jälkeen me laitamme itsemme niin sanotusti parkkiin, otetaan lunkisti eikä tehdä kovin paljon mitään. Urheillaan kyllä, että saadaan jouluruoat sulatettua. Tosin on ajateltu tehdä hieman erilainen joulumenu, että ei otettaisi kinkkua ollenkaan, vaan kun on saatu Puolangalta ostettua poroa, niin laitettaisiin tänä jouluna sitä, Jyrki Anttila mietti toissa lauantaina tultuaan Puolangalla metsästysretkeltä.

- Poroa, kalaa totta kai. Jos tehtäisiin sellainen hieman maltillisempi joulumenu, ettei tulisi syötyä itseänsä ähkyyn. Jos ei laitettaisi laatikoitakaan tänä jouluna, hän pohti.

Jyrki Anttilan mielestä tänä jouluna on tarkoitus olla maltillinen myös joululahjojen kanssa.

Perinteisiin kuuluu joulukirkko, jossa käydään joko aattona tai joulupäivänä.

- Kirkko on meille tärkeä paikka. Maijan isä on eläkkeellä oleva pappi ja Maija itse kanttori, joten kirkossa käynti on hyvinkin luonteva ja jouluun kuuluva asia. Kirkko on myös sellainen rauhoittumisen paikka ja siellä voi käydä kuuntelemassa Herran sanaa. Kyllä se tekisi hyvää meille kaikille käydä välillä kirkossa hiljentymässä. Näinä aikoina voi rukoilla enemmän tämän hullun maailman puolesta, Anttila mietti.

Jyrki Anttilan joulutunnelmista voi lukea enemmän 20. joulukuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä ja Lehtiluukusta, https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/puolanka-lehti.


Tuomo Seppänen


81 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page