top of page

Kaikenlaisten koirien lihaksisto tarvitsee hoitoa


Vastikään avatussa Koirakahvila Even paikassa voi myös käyttää koiraa hieronnassa. Mia Moilasen käsittelyssä koira pääsee eroon jumeista tai niitä voidaan ennaltaehkäistä.

- Koirien hyvinvointi on tärkeää, koska se on ihmisen paras ystävä. Olen jonkin verran tehnyt jo hierontoja. Kun koirat ovat tulleet uudelleen hierontaan, niin luulen, että olen onnistunut hieronnassa, Moilanen pohti.

Kuten ihmisetkin hakeutuvat hierontaan eri syistä, myös hyvinkin erilaiset koirat tarvitsevat hierontaa. Metsästyskoira tarvitsee hierontaa, koska se liikkuu paljon ja lihaksiin voi tulla jumeja. Kotona oleva kotikoira taas tarvitsee hierontaa, koska sen liikunta voi olla yksipuolista ja se voi aiheuttaa jäykkyyttä lihaksiin.

Juha Sutinen käytti karjalankarhukoiraansa hieronnassa Moilasen luona. Koira asettuikin heti pöydälle ja rentoutui käsittelyssä, vaikka olikin ensimmäistä kertaa hierottavana. Hirvikoiralle kertyy paljon kilometrejä syksyllä metsässä, joten on hyvä hoitaa sen lihaksia ennakkoon.

- Kaikkeahan pitää kokeilla. En ole käyttänyt sitä hierojalla enkä ole huomannut koiran liikkeestä mitään. Onhan hieronnasta ihmiselle hyötyä niin miksi ei koirillekin, Sutinen pohti.

Lue enemmän 15. syyskuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen




130 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page