top of page

Kaikki ikonit ovat tekijänsä hengentuotteita

  • 1 tunti sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen

- Ikonin tekemisessä ihmiset ovat aina läsnä tekemisessä, kertoo Kaija Väisänen näyttelynsä avajaisissa.

Kaijan ikoninäyttely Valoa ja symboliikkaa avattiin Askanmäessä samaan aikaan kesäteatterin ensi-illan kanssa. Pirtin seinillä on lukuisia teoksia, joiden tyyli vaihteli maalauksista mosaiikkeihin. Esillä oli myös muutamia lasitöitä.

Hän kertoo aloittaneensa ikonien tekemisen vasta kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen. Kaija on tehnyt niitä noin 15 vuotta.

Hän kannustaa kaikkia ihmisiä tekemään taidetta missä muodossa tahansa ikään katsomatta.

- Se on todella suuri henkinen voimavara mitä taiteen tekemisestä saa, hän toteaa.

Ikonin tekeminen on hänelle aina jonkinlainen hengellinen prosessi. Kaija menetti tyttärensä tämän ollessa vain 18-vuotias. Tehdessään Marian seitsemän tuskaa -nimistä ikonia hän tunsi tyttärensä hengen olleen läsnä ja antaneen lohtua hänelle.

Vaikka yleensä ikonimaalaus mielletään ortodoksiseksi, niin Kaijan mukaan sitä voi ja saa tehdä kuka vain uskosta riippumatta. Kaija on itse luterilainen, ja hänen mukaansa työpajoilla ja kursseilla ei kukaan kysele uskonnollista taustaa.

Lue enemmän 1. heinäkuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Oskari Sukanen, kuva Tuomo Seppänen

 
 
 

Kommentit


bottom of page