top of page

Kainet-kirjastot laajenevat ja seutumaksu poistuu

  • toimitus7
  • 2.5.
  • 1 min käytetty lukemiseen

Kajaanin kaupunginkirjaston hallinnoimassa ja aluehallintovirastolta rahoitusta saaneessa Oktetti soimaan -hankkeessa on viime vuoden lopusta asti viety eteenpäin Kainuun kirjastojen yhteiskehitystä, minkä ansiosta Sotkamon kunnankirjasto liittyy toukokuussa Kainet-kirjastoihin. Liittymisen jälkeen yhdellä ja samalla kirjastokortilla voi asioida koko Kainuun alueella. Samalla luovutaan seutuvarausmaksusta.

Lainat voi myös palauttaa mihin tahansa Kainet-kirjastoon. Poikkeuksena tähän ovat kaukolainat ja esineet. Ne on palautettava siihen kirjastoon, mistä ne on lainattu.

- On hienoa päästä syventämään Kainuun kirjastojen välistä yhteistyötä saamalla Sotkamo mukaan Kainet-kimppaan, kirjastovirkailija Pirjo Hyttinen Puolangan kirjastosta toteaa.

Kainet-kirjastojen aineiston varaaminen on maksutonta, eli seutuvarausmaksusta luovutaan.

- Samalla voimme yhtenäistää kirjastojen käyttösäännöt ja maksut. Seutuvarausmaksu poistuu asiakkailta ja sitä on toivottu meillä jo pitkään, Hyttinen kertoo.

Sotkamon liittyminen Kainet-kirjastoihin edellyttää kirjastojen tietokantojen yhdistämistä, minkä vuoksi kaikki Kainuun kirjastot ja verkkokirjasto ovat kokonaan suljettuina 5. - 14. toukokuuta.

- Tietokantojen yhdistämisestä johtuva kirjaston sulkeminen reiluksi viikoksi on ainoa asiakkaita haittaava tekijä, Hyttinen sanoo.

Lue enemmän 30. huhtikuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Eija Luukkonen

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page