top of page

Kainuussa on osin vaikeaa kelirikkoa


Kelirikko on nyt päällä ja etenkin sorateillä on paikoin pahoja vaurioita teissä. Päällepäin pelkästä veden täyttämästä rapakosta voi löytyä ikävä yllätys, sillä vedenpinnan alla saattaa olla jopa kymmeniä senttejä syvä monttu.

Osalla Kainuun ja Koillismaan teistä on tänä keväänä jopa vaikea kelirikko. Paikallisesti kelirikon suhteen voi olla isoja eroja ja kevään sää vaikuttaa kelirikon kehittymiseen. Kuiva ja aurinkoinen sää voivat helpottaa ennustettua kelirikkoa merkittävästi.

Vettä on paljon sulamisvaiheessa niin Pohjois-Pohjanmaalla kuin Kainuussa, toteaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus tiedotteessaan. Sorateille tulee todennäköisesti pintakelirikon lisäksi myös runkokelirikkoa, joka aiheuttaa haasteita erityisesti raskaalle liikenteelle.

Lisävaurioiden estämiseksi maanteille on jouduttu asettamaan painorajoituksia. Yleisin painorajoitus on 12 tonnia. Painorajoitusten tavoitteena on ehkäistä tien rungon vaurioitumista ja turvata elintärkeiksi katsottavat kuljetukset.

Puolangan kunnasta kerrottiin viime viikolla, että myös Puolangan kunnan hallinnoimilla lähinnä kirkonkylän kaavateillä on poikkeuksellisen vaikea kelirikkotilanne.

Aiheesta enemmän 2. toukokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen



97 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page