top of page

Kasarimusiikkia ja prinsessatarina Puolangalta



Pessimismitalossa kaikuu musiikki eräänä toukokuisena päivänä, ja tulevan pessimismimusikaalin näyttelijät harjoittelevat ensimmäistä kertaa tulevaa musikaalia varten. Tänä vuonna päästään näkemään Uusi pessimismimusikaali.

Uusi pessimismimusikaali saa ensi-iltansa heinäkuun alussa ja viimeinen 16. näytöksestä nähdään elokuun alkupuolella. Tuottaja ja käsikirjoittaja Tommi Rajala kertoo, että kyseessä on vastikään käsikirjoitettu ja sävelletty musikaali, joka on tehty tätä kesää ajatellen.

Tulevasta musikaalista Rajala paljastaa, että kyseessä on tarina siitä, mitä tapahtuu, jos vain prinsessajuttuja osaava prinsessa päätyy Puolangalle.

Musikaalien keskeisimpiä elementtejä ovat itse kappaleet ja musiikki. Uuden pessimismimusikaalin kappaleet ovat säveltäneet Katja Kemppainen ja Oskari Haapalainen. Kappaleita on sanoittanut pääasiassa Tommi Rajala.

Luvassa on monia erilaisia biisejä eri genreistä: poppia, lattareita, humppaa, jenkkaa, kasarityyliä sekä perinteisiä musikaalibiisejäkin. Näistä kasarityyli tulee mukaan uusimpana juttuna, jota ei ole ollut mukana ennen.

Yli 20 sävelletyn kokonaisuuden valmiiksi saaminen vain muutaman kuukauden aikana on ollut Haapalaisen ja Kemppaisen mukaan kovan työn alla, kun on kaiveltu esiin kaikki ideat, mitä ikinä vain mieleen sitten juolahtikaan.

Uuden pessimismimusikaalin ohjaa jo viime musikaalista tuttu Anne Ålander.

Mukana projektissa on 16 henkilöä, joista näyttämölle nousee kymmenisen henkilöä. Vaikka kyseessä on pienemmällä porukalla toteutettava kokonaisuus, Ålander takaa, että tulossa on raikas täysillan esitys väliaikoineen.

Musikaalista enemmän 26. toukokuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Jenna Hiltunen



162 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page