top of page

Kennelkerhon jäsenmäärä vahvassa kasvussa


Kokousväelle esiteltiin Puolangan kennelkerhon uusi logo.

Puolangan Kennelkerho ry piti vuosikokouksensa lauantaina Metsätyömieskodilla. Yhdistyksen viime vuosi oli toiminnallisesti erittäin vilkas, sillä siihen sisältyi isoja tapahtumia, muun muassa todella ison koirien ryhmänäyttelyn järjestäminen.

Kennelkerho oli myös järjestämässä yhdessä Kainuun Ajokoirakerhon kanssa Kettukilpaa 2022 eli kettua ajavien suomenajokoirien Suomen mestaruuskisoja, jotka käytiin joulukuun puolivälissä Paljakassa. Kolmas iso tapahtuma oli Vaarojen Haukut, joka tuttuun tapaan keräsi maksimimäärän eli 40 koiraa hirvenhaukkukokeisiin Puolangan ja lähikuntien maastoihin

Kokouksessa todettiin tyytyväisinä, että kerhon jäsenmäärä on ollut koko ajan kasvussa. Tällä hetkellä maksaneita jäseniä on 121, minkä lisäksi ovat vielä alle 18-vuotiaat nuorisojäsenet, joilta ei peritä jäsenmaksua.

Markus Keränen valittiin yksimielisesti jatkamaan kerhon puheenjohtajana. Hallituksen erovuoroiset Hannele Juntunen ja Jouni Moilanen valittiin jatkamaan edelleen.

Kokouksessa päätettiin, että koska kerhon toiminta on laajentunut ja kasvanut koko ajan, niin on järkevää jakaa myös työmäärää. Tähän saakka hallituksen sihteerinä ja rahastonhoitajan toimineen Heikki Väisäsen pesti jaettiin siten, että hän jatkaa edelleen rahastonhoitajana, mutta sihteeriksi valittiin Heli Meriläinen. Muut hallituksen jäsenet ovat Raimo Holappa, Hannele Juntunen, Jouni Moilanen ja Seppo Väisänen.

Kennelkerhon vuosikokousasioista enemmän 8. maaliskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen

136 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page