top of page

Kesä-heinäkuun vaihteessa on luvassa kaikkien aikojen Lankafest


Kansainvälisestikin tunnettu Netta Skog on digiharmonikansoiton maailmanmestari.

Lankafest täyttää jälleen Puolangan torin kesä-heinäkuun vaihteessa. Puolangan kunnan tapahtumakoordinaattori Sami Haapalainen on innoissaan tulevasta festarista. Eikä se ole ihmekään, sillä nyt on tähdet kohdallaan artistikattauksessa.

Lavalla nähdään perjantaina Martti Servo & Napander, Electric Deathbeat, Korpi­klaani ja Marko Hietala. Lauantaina lavalla kajauttaa Antti Railio, Stargazery, Zero Nine ja Steve ’n’ Seagulls.

Kuten jokaisessa isossa projektissa, niin myös Lankafestin esiintyjälista on kokenut muutoksia. Aikaisemmin uutisoitiin, että Lankafestilla esiintyy Brother Firetibe. Heidän tilallaan nähdään Zero Nine, joka tulee mielellään Puolangalle jälleen hyvien menojen perässä.

Lauantain kakkoslavalla vaihtui myös esiintyjä. Netta Skog on kansainvälisestikin tunnettu uuden ajan harmonikkataiteilija. Hän on ollut tuttu näky muun muassa monien eturivien raskaan musiikin - ja pop-bändien vierailijana sekä on ollut muusikkona maailman suurimman sirkuksen, Cirque Du Soleilin produktiossa.

Haapalainen kertoi, että nyt hän on saanut Lankafestille monia sellaisia artisteja ja yhtyeitä, joista hän on haaveillut pitkään. Tällainen on Marko Hietala, jonka saaminen Lankafestille on ollut Haapalaisen suuri unelma.

- Suomesta ei löydy kovempaa yksittäistä heppua, hän on itsessään jo nähtävyys. Arvostan häntä Suomessa ykköseksi ja varmasti moni muukin.

Lankafestin tarjonnasta enemmän 31. toukokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen, kuva promo.


198 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page