top of page

Kesästä on tulossa varsinainen tapahtumakesä




Puolangan kunnan tapahtumakoordinaattori Sami Haapalainen kertoo tyytyväisenä, että Puolangalla tulee tapahtumaan paljon ensi kesänä ja myös syksynä. Näyttäisi, että nyt on tulossa varsinainen tapahtumakesä useamman vuoden jälkeen. Järjestelyn tiimoilta Haapalaisella on ollut kiirettä, ja työpöydällä onkin monenlaisia lappuja.

Kunnan lisäksi tapahtumia järjestää yhdistykset ja kyläyhdistykset, minkä Haapalainen kokee tärkeänä. 

- Nyt näyttäisi kyllä olevan tarjontaa kaikenlaisista tapahtumista, Haapalainen toteaa.

Tässä vaiheessa tapahtumajärjestäjät voivat vain toivoa kävijöiden löytävän paikalle ja Suomen kesän olevan suotuisa.

- Odotan, että ihmiset aktivoituisivat ja palaisivat tapahtumiin. Järjestäjän palkintohan on aina se, että tapahtumissa käy ihmisiä, ja tapahtuma on onnistunut, kun ihmiset viihtyvät. Toivotaan lämmintä ja aurinkoista kesää, niin voidaan unohtaa arjen harmaudet ainakin hetkellisesti. 

Puolangalla tulee olemaan muun muassa musikaalia, teatteria, kesätapahtumia, rastiviikkoa, hirvenjuoksua ja iltamia sekä syksymmällä Lost in Kainuu. Kunnalla on myös omia tapahtumia järjestettävänä kuten kesäjuhlat, torstaitori ja Lankafest.

Kesän tapahtumista enemmän 25. toukokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen

200 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page