top of page

Kinnusten perheyritys Juniperus Company oy tarjoaa monipuolisia palveluja


Heli ja Hannu Kinnusen kiinteistönhuoltoa ja siivouspalveluja tekevä toiminimi Heli Kinnunen muutti viime vuoden lopulla sekä nimeään että yhtiömuotoaan. Uusi yritys kantaa nimeä Juniperus Company oy.

Kinnusten yrityksestä tuli samalla entistäkin lujemmin perheyritys, kun mukaan lähtivät uusina toimijoina myös heidän poikansa Jani ja Juho Kinnunen. Jani ja Juho ovat tuoneet yrityksen toimenkuvaan oman ammattiosaamisensa. Kiinteistönhuollon ja siivouksen lisäksi Juniperus Companyssa tehdään myös viherrakentamista ja erilaisia remonttipalveluja.

- Juniperus Companyn perustamiseen vaikutti se, kun verottaja oli sitä mieltä, että meidän aiemmassa yrityksessämme yhtiömuoto pitäisi miettiä uudelleen. Kiinteistöhuolto oli laajennut siinä niin isoksi. Pojatkin päättivät lähteä tähän mukaan, joten saatiin sitä kautta lisäosaamista, Heli Kinnunen kertoo uuden yrityksen lähtökohdista.

Juniperus Companyn kiinteistöhuolto sijoittuu pääasiassa Ukkohallan ja Paljakan alueelle, jossa yrityksellä on huollettavanaan tällä hetkellä noin sata mökkiä.

- Viherrakentamista ja remontointihommia taas teemme aika paljon Oulussa. Voi sanoa, että meillä on alueena Oulun seutu ja Kainuu. Tämä ei ole paikkaan sidottua, Heli Kinnunen sanoo.

Lue enemmän 10. helmikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Heikkinen

991 katselukertaa0 kommenttia

コメント


bottom of page