Kirjastot ovat olleet suljettuina 18. päivä maaliskuuta lähtien, mutta nyt kirjastoissa aloitetaan kirjojen uloslainaaminen. Puolangan kirjastossa uloslainaaminen alkoi tiistaina kirjakassipalvelun avulla.
Kirjastotiloihin ei tällä hetkellä pääse, joten muut palvelut eivät ole käytössä.
Kirjakassipalvelussa asiakas hakee kirjaston pääovelta kassin, joka sisältää hänen varaamansa kirjat. Varauksen voi tehdä monille tuttuun tapaan Kainetin Finna-verkkokirjastossa. Kirjoja voi varata myös soittamalla kirjastoon tai lähettämällä sinne sähköpostia.
Mikäli varauksen tekee puhelimella tai sähköpostilla, tällöin kirjatoiveen lisäksi on hyvä ilmoittaa kirjastokortin numero, jotta lainaus saadaan tehtyä.
Kirjastossa on tällä hetkellä paljon uutuuksia, joista julkaistaan luettelo myöhemmin Puolanka-lehdessä.
- Uutuusluetteloita kannattaa seurata ja bongata niistä kirjoja. Tällä hetkellä on aika paljon valmiiksi laitettuja uusia kirjoja lainattavaksi, kirjastovirkailija Pirjo Hyttinen kertoi.
Lisää Puolanka-lehdestä 13.5.
Laura Tolonen
Comments