Kirkkovaltuusto keskusteli ajankohtaisista asioista


Puolangan seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui seurakuntasalissa torstaina. Asialistalla oli ainoana päätettävänä asiana Puolangan Palvelukoti oy:n tontin vuokrasopimuksen jatkaminen, jota päätettiin jatkaa esityksen mukaisesti vuoteen 2043 saakka.

Asialistan kohdassa keskustelua seurakunnan asioista kirkkoherra Hannes Seppänen kertoi kirkkoneuvostossa keskustelluista ja päätetyistä asioista. Kirkkoneuvosto on käynyt keskustelun työntekijöiden tehtävistä ja toimenkuvista sekä haastatellut työntekijät.

- Työntekijöiden toimenkuvat ja työalat ovat niin tiukkaan mitoitetut, että niissä ei ole väljää eikä liikkumavaraa. Muutaman kuukauden ajan talouspäällikkö on käynyt Vaalan seurakunnassa perehdyttämässä ja auttamassa seurakunnan talousasioissa, kirkkoherra totesi.

on mennyt uusiksi, kun seurakunnan pitkäaikainen urakoitsija on viime keväänä ilmoittanut luopuvansa urakoinnista.

- Teimme vertailua ja siinä yhteydessä totesimme, että meille edullisempi ratkaisu on hankkia oma kone ja tehdä omana työnä, talouspäällikkö Riina-Maria Matero kertoi.

Kokouksen aluksi seurakunta muisti 80 vuotta täyttänyttä Risto Tuomaalaa kortilla ja kukkasin. Hannes Seppänen kertoi onnittelupuheessaan Tuomaalan olleen kirkkovaltuustossa ensimmäisen kerran vuoden 1983 alusta ja kirkkoneuvostossa vuoden 1987 alusta lähtien.

Aiheesta enemmän 29. syyskuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen



154 katselukertaa