Koirakahvila Even paikan avajaisia vietettiin rennossa tunnelmassa


Koirakahvila Even paikassa vietettiin lauantaina avajaisia. Viime viikon tiistaina avattu, toria vastapäätä oleva kahvila on kokoontumispaikka koirille ja koiraihmisille. Even paikassa yrittäjä Mia Moilanen tekee myös koirahierontoja. 

Jo viikolla moni kävi tutustumassa kahvilaan, mutta etenkin avajaispäivänä ovi kävi tiheään tahtiin. Paikalla nähtiin niin metsästyskoiria kuten suomenpystykorvia ja pohjanpystykorvia, mutta myös monenkokoisia seurakoiria. 

Moilanen on loihtinut tilasta viihtyisän paikan niin ihmisille kuin koirille, ja sieltä löytyy koirille ihan oma puffetti. Avajaispäivänä kahvilassa oli myös tietovisaa, arvontaa ja nakinsyöntikisa, joka sai suosiota enemmän koira-asiakkaiden keskuudessa. 

Kahvila on saanut nimensä Moilasen sileäkarvaisen kettuterrieri Even mukaan. Moilasen mukaan paikan pomo Eve oli myös tutustumassa asiakkaisiin. 

Avajaispäivä täytti Moilasen odotukset. Häntä ilahdutti, että kahvilassa nähtiin päivän aikana monenlaisia koiria. 

- Avajaispäivä on ollut jännittävä ja pelottava, että käykö täällä kukaan. Tosi mukavasti on käynyt, ja ihana kun koiria on käynyt niin paljon. Itse olen positiivisesti yllättynyt päivästä ja se menikin paremmin kuin osasin odottaa, Moilanen kommentoi.

Even paikan avajaistunnelmia enemmän 8. syyskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen


547 katselukertaa