Kometon taukopaikka uusittiin talkoovoimin
- toimitus7
- 15.6.
- 1 min käytetty lukemiseen

Suolijärvellä on paljon hienoja retkeilypaikkoja ja yksi niistä on Kometto, joka sijaitsee Siikavaaran luonnonsuojelualueen pohjoisosissa. Kometon huipulle menee polku, joka on osa UKK-reittiä ja Kometon kierroksen vaellusreittiä. Huipulle on aikanaan rakennettu pöytäryhmä, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä entiselle kalustolle.
Halusimme sinne uuden pöytäryhmän, mutta Metsähallituksen Luontopalveluilla ei ollut mahdollisuutta purkaa entistä ja rakentaa uutta.
Suolijärven kyläyhdistys sai luvan tehdä se itse. Niinpä kerättiin talkooporukka ja puolen tusinaa kylän uutteraa miestä oli paikalla rakentamassa uutta pöytäryhmää lahonneen tilalle.
Hienon talkoopäivän jälkeen Kometon huipulla komeilee nyt jykevä pöytäryhmä, johon väsynyt voi toviksi pysähtyä levähtämään ja ihailemaan näköpaikalta avautuvia upeita maisemia.
Aiheesta enemmän 11. kesäkuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.
Hilkka Veijola, Mirva Keränen
Comments