top of page

Kukkulan talon kesänäyttely kutsuu jälleen ihastelemaan taidetta



Kukkulan talon tämänvuotinen kesänäyttely avasi ovensa kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja siellä voi vierailla aina heinäkuun loppuun saakka. Tällä kertaa kesänäyttelyn teokset ovat Koivulehdon sisarusten Taina Herukan, Paula Väyrysen, Ella Karppimaan, Teuvo Torvisen, Arto Torvisen ja Ari Torvisen käsialaa, ja kyseessä on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä.

Kesänäyttelyn monipuolinen teosvalikoima koostuu niin maalatuista ja huovutetuista tauluista, kuin myös puusta ja posliinista tehdyistä töistä, joista monien aiheet kumpuavat luonnosta. Teokset ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia - onhan niissä käytetty eri materiaaleja ja tekniikoita.

Koivulehdon sisarukset alkoivat suunnitella yhteisnäyttelyään noin vuosi sitten luettuaan artikkelin, joka kertoi vastaavanlaisesta sisarusten yhteisestä näyttelystä jossain päin Suomea.

- Saimme kuin yllättäen tämän Kukkulan talon, joka on loistava paikka juuri tällaiseen näyttelyyn, sisarukset taustoittavat esitteessään.

Kukkulan kesänäyttelystä enemmän 15. kesäkuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Anni Viljamaa, Milla Hiltunen, kuva Anni Viljamaa




144 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page