top of page

Kuntoportaissa voi tehdä monipuolisesti erilaisia harjoitteita


Heinäkuun alussa käyttöön otetuilla kuntoportailla voi tehdä paljon muutakin nousemisen ja laskeutumisen lisäksi. Vinkkejä tähän tarjosi viime keskiviikkona kuntoportailla pidetty ohjattu porrastreeni. Ohjaajana toiminut Eila Heikkinen kertoi, että tarkoituksena oli antaa tietoisku erilaisista porrasharjoitteista, joita kukin pystyy soveltamaan oman kuntonsa mukaan.

- Näytän tässä tarpeen mukaan myös yksilöllisesti, miten harjoitteita tehdään sillä tavoin, että siitä on itselle eniten hyötyä, Heikkinen sanoi.

Porrasharjoitteita oli saapunut keskiviikkona tekemään vajaa kymmenkunta osallistujaa. Puolankalaislähtöinen, nykyisin Wienissä asuva Terhi Hekele oli halunnut tulla katsomaan, mitä kaikkea kuntoportaissa voi oikein tehdä. Portaat hän oli käynyt testaamassa kertaalleen edeltävällä viikolla.

Puolangan kunnan järjestämä ohjattu porrastreeni pidetään vielä kerran tämän viikon keskiviikkona.

Lue enemmän 12. elokuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Heikkinen



142 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page