Lankafest viihdytti yleisöä viikonloppuna
- 24 tuntia sitten
- 1 min käytetty lukemiseen

Jo perinteeksi muodostunutta Lankafestiä juhlittiin viikonloppuna Puolangan torilla. Vaikka yleisömäärä jäikin odotettua pienemmäksi, oli paikalle saapunut mukavasti yleisöä kuuntelemaan raskasta musiikkia.
Tapahtuman aloittajana sai toimia Ikirouta-niminen bändi, joka lämmitteli alueelle saapuneita ja saapuvia ihmisiä. Timo Kotipelto Duo oli saapunut paikkaamaan loppumetreillä perunutta Zero Nineä. Perjantai-illan ehdotonta parasta tarjoili Noora Louhimo Acoustic Experience. Jo ennen keikkaa yleisö kasaantui aidan luokse varmistaakseen itselleen sopivia paikkoja.
Illan kruununa Lankafestien perjantaina nähtiin 30-vuotiskiertueella oleva Viikate. Jo aikamiehen ikään ehtinyt bändi veti vakuuttavan kattauksen uran koko ajalta.
Lauantaina lavalle ensimmäisenä soittamaan asteli paikallinen Electric Deathbeat, joka vastasi koko festivaalin raskaimmasta osastosta.
Festivaaleille oli saatu myös ulkomaan vahvistuksia. Circus Of Rock veti huikean show’n nokkamiehenään Mark Boals. Lauantain ehdottomasti odotetuin yhtye Tarot veti illan viimeisenä esiintyjänä.
Lankafestin tunnelmia enemmän 1. heinäkuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Oskari Sukanen, kuva Tuomo Seppänen



Kommentit