Loviisan soututapahtuma siirtyi kovan tuulen vuoksi Kukkulan taloon


Viime viikon keskiviikon kova tuuli sai Isa Asp -seuran siirtämään perinteisen Loviisan soudun Puolankajärveltä Kukkulan taloon. Loviisan päivän soutua on vietetty soutamalla kirkonkylän rannasta Parolaan ja takaisin. Lähes vaahtopäiset aallot olisivat voineet tuulenpuuskien kanssa koitua venekuntien soutajille uhkaaviksi ja tapahtuma oli sen vuoksi päätetty siirtää Kukkulan taloon.

Puheenjohtaja Tuulikki Moilanen kertoi joudutun tällä kertaa ensi kerran muuttamaan Loviisan päivän soutuhistoriaa. Loviisan soutupäivä on ollut yksi merkittävistä 2004 perustetun Isa Asp -seuran vuosittaisista tapahtumista.

- Soudun on aikoinaan ideoinut Ellen Polvela, joka on kaukaista sukua Isa Aspille kuten kirkonkylän Salmelan, Parolan ja Puolankatalon asukkaat, puheenjohtaja kertoi.

Kahvittelun lomassa puheenjohtaja Tuulikki Moilanen kertoi Isa Aspin ja suvun vaiheista Kivijärven Kinnusista Puolangalla vaikuttaneen Aspin sukuun. Edesmenneen Oili Taipaleen ja Moilasen pitkäjänteisen työn ansiosta Isa Aspin merkitys naiskirjailijana on päässyt ansaitsemaansa arvostukseen.

Kainuun Isa Asp -seura on perustettu 2004 jatkamaan Isa Asp patsatoimikunnan työtä. 2014 seuran nimi sai nykyisen muotonsa - Isa Asp -seura ry. Seura vaalii Isa Aspin perintöä kainuulaisena ja suomalaisena kulttuurihenkilönä.

Aiheesta enemmän 1. syyskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Rauni Räisänen, kuva Henri Heikkinen



72 katselukertaa