
Puolangan uuden lajitteluaseman rakennustyöt aloitettiin viime viikolla. Uusi lajitteluasema sijaitsee Lämpötien ensimmäisessä mutkassa. Ekokympillä on tarkoitus tehdä lajitteluasemasta “maaliman paras”, josta ideoita otetaan tulevaisuudessa myös Kainuun muille lajitteluasemille.
Lajitteluasemaa varten kartoitettiin kuntalaisten toiveita marraskuussa yleisötilaisuudessa.
Ekokymppi hoitaa itse rakennustyömaan valvomisen, ja työmaalla viettää paljon aikaansa seuraavien kuukausien aikana käyttöpäällikkö Esa Kumpulainen. Hän kertoo rakennustöiden olevan hyvällä mallilla ja uskoo, että avajaisia päästään viettämään tänä syksynä. Tällä tai ensi viikolla aletaan laittaa paikalleen ensimmäisiä elementtejä.
- Puolitoista kuukautta, niin varmaan on käyttöönottokunnossa. Silloinkin voi olla niin, etteivät kaikki rakennukset ei ole välttämättä valmiina, Kumpulainen kertoi.
Kuntalaisille tehdyssä kyselyssä nousi esiin se, että lajitteluasemalle pitäisi voida palauttaa esimerkiksi muovia ja muita lajitteluaseman tuotteita ympäri vuorokauden. Uudelle alueelle onkin tuossa lajittelurakennus, jonne pääsee koska tahansa ja siellä on kotitalouksien kannalta tärkeimmät lajitteluastiat. Muovin palautus tulee myös S-marketin Rinki-kierrätyspisteelle.
Aiheesta enemmän 24. elokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Laura Tolonen, kuva Tuomo Seppänen
Comments