top of page

Maarit Seppäsestä Puolankajärven koulu oli mukava työpaikka


Lukukauden lopulla Puolankajärven koulun riveistä poistui useampi pitkäaikainen opettaja ansaituille eläkepäiville. Yksi heistä on Maarit Seppänen, joka on opettanut Puolangalla 1990-luvun alkupuolelta asti.

Viimeistä luokkaa hän opetti koko ala-asteen läpi. Toki luokalla oli myös muiden opettajien tunteja. Luokasta tuli Maaritille tärkeä, koska oli tiedossa, että kun oppilaat siirtyvät yläasteelle, niin hän siirtyy pois koulumaailmasta.

- Ajattelin, että jos opetan tämän viisi vuotta, niin sitten voin jäädä eläkkeelle. He lähtevät silloin yläkouluun, niin se on sellainen hyvä ajankohta. Se on ollut mukava luokka.

Maarit kertoi, että Puolankajärven koulu on ollut hyvä paikka työskennellä. Kohtuullisen kokoisessa koulussa oppii tuntemaan myös kollegat. Opettajat saavat itse vaikuttaa siihen, miten opettavat ja sitä tuetaan. Ala-asteella opettajat myös pitävät eri luokille tunteja vähän sen mukaan, mitä aineita tykkäävät opettaa.

- Jos on halunnut tuoda digitaalisuutta tai toiminnallisuutta opettamiseen, niin siihen on saanut satsata, eli on saanut tuoda kiinnostuksenkohteita opetukseen. On ollut tilaa päättää ja vaikuttaa - mukava yhteisö, Maarit kertoi.

Lue enemmän 12. kesäkuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen

166 katselukertaa0 kommenttia

Comentarios


bottom of page