Maaliskuu on puolivälissä ja tämän talvikauden lumikertymä alkaa olla korkeimmillaan. Yleensä maaliskuu on talvikuukausista se, jolloin sataa eniten lunta. Nyt vaikuttaa siltä, että tänä vuonna ilmastonmuutos vaikuttaa juuri maaliskuussa eniten ja lumimäärä näyttäisi jäävän näillä korkeuksilla eli Puolangan vaaroilla vain reiluun metriin. Vanha kansanviisaushan sanoo, että kolmasosa talven lumista on jouluna. Jouluna oli Paljakassa 67 senttiä lunta, eli talven lumimäärän pitäisi suurimmillaan olla vajaa pari metriä.
Tammikuussa kärvisteltiin pakkasissa. Jo silloin tuli kantohanki, joka mahdollisti metsäsuksihiihdon. Tuolloin se oli vielä aitoa umpihankihiihtoa, mutta pakkaset pitivät hiihtoharrastuksen kyllä hyvin kurissa. Helmikuu meni taas ilmastomuutoksen piikkiin kelin ollessa niin lauha, että nollakelissä hiihtäminen ei hirveästi innostanut.
Kun kuukausi vaihtui maaliskuulle, alkoivat sitten metsäsuksihiihtäjän kulta-ajat. Helmikuun helteet tiivistivät reilun metrisen hangen melkein betoniksi ja kun sen päälle ripotteli muutaman sentin kuuraa ja lunta, alkoi metsäsuksihiihtäjien kasvot vetäytyä yhä leveämpään hymyyn.
Puolangan vaaroilla lumimäärä tarkoittaa sitä, että kun lunta on se reilu metri, niin kaikki metsäojat alkavat olla jo ummessa. Pienimmät näreet ja kaikki kannot ja muut kesäisen metsässä liikkumisen hidasteet katoavat kokonaan ja edessä on enää metsäsuksihiihtäjän eldorado: kantavaa lumihankea silmänkantamattomiin.
Petolliseksi tämän eldoradon tekevät vain Puolangan lukuisat suot. Ne vievät kuin metsänhenget mennessään ja kartta ja kompassi ovat syytä olla hyvässä tallessa, sillä yhtä äkkiä hiihtäjä huomaa hiihdelleensä kilometrikaupalla kohti jotain tuntematonta ja sitten pitääkin jo miettiä, että mistä lähdin ja minne olin matkalla. Onneksi on omat jäljet, joita palata takaisin, mutta enpä näillä keleillä tiedä yhtään metsäsuksihiihtäjää, joka hiihtäisi samaa jälkeä uudelleen.
Nyt kannattaa nauttia joka kilometristä niin kauan kuin tätä ihanuutta riittää.