Moni laskee jo päiviä syksyn metsästyskauden alkuun. Kauden alkamista odottavat myös Lylykylältä kotoisin oleva Taisto Seppänen sekä hänen 13-vuotias tyttärensä Suvi, joille metsästys on yhteinen, tärkeä harrastus.
Seppäset asuvat Hyrynsalmella, mutta he molemmat kuuluvat Lylykylän metsästysseuraan Lylykylän metsästäjiin. Jahtikaudella he viettävätkin paljon aikaa Puolangalla Taiston lapsuudenkodissa Siltalassa. Suvi suoritti metsästyskortin 11-vuotiaana, ja metsästysseuraan hän liittyi seuraavana vuonna. Nykyisin hän on isänsä mukana niin vesi- ja metsäkanalinnun metsästyksessä, jänispassissa kuin hirvijahdissakin. Onpa hän ennättänyt metsästää talvella myös majavaa.
- Hirvenmetsästys on kaikkein mukavinta. Se on se porukalla metsästäminen ja ne jännittävät tilanteet, joita siinä tulee. Se on myös niin monipuolinen laji verrattuna esimerkiksi sorsanmetsästykseen, Suvi kertoo.
Suvi Seppänen innostui metsästysharrastuksesta alun perin isänsä esimerkin kautta. Hirvenpyynti häntä kiinnosti jo aiemmin Taisto Seppäsen kertomien jännittävien hirvitarinoiden vuoksi.
- Se on varmaan tämä, että minut on kasvatettu metsästävässä perheessä. Se on aina ollut lähellä, ja olen pienestä asti kulkenut täällä metsässä, Siltalassa haastateltu Suvi miettii kysyttäessä, mikä metsästämisessä häntä kiehtoo.
Jännittäviä metsästystilanteita on ehtinyt sattua Lylykylän maastoissa myös Suville itselleen. Yhtenä tällaisena hän mainitsee viime talvena ampumansa ensimmäisen hirven.
Suvi Seppänen seuraa metsästysharrastuksessa isänsä jalanjälkiä, sillä myös Taisto Seppänen on metsästänyt jo nuoresta pitäen. Taisto toteaa, että saalistamisen paloa ei voi ihmiseen istuttaa, vaan se joko on tai ei ole.
- Minulla se oli. Muistan, kun tulin yläasteella koulusta kotiin tänne Siltalaan ja kello oli puoli neljä. Minä katsoin, että vielä on kaksi tuntia valoisaa, että vielä ehtii käydä metsällä. Reppu nurkkaan ja yksipiippuinen Baikal kouraan ja heti metsään. Siellä oltiin niin pimeään kuin vain silmä suinkin näki.
Lue enemmän 19. elokuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.
Laura Heikkinen