top of page

Paljakan rinteet eivät todennäköisesti aukea tälle talvelle


Viikonloppuna Paljakassa järjestettiin perinteikkäät Ukkohalla - Paljakka Ajot. Kilpailussa oli kaksi virallista kisaluokkaa ja kolme epävirallista luokkaa, joihin kuuluu myös erikoisemmat fatbike- ja ahkiohiihto-luokat. Kaiken kaikkiaan tapahtumaan osallistui noin 40 kisaajaa koirineen.

Paljakan hiihtokeskus on ollut otsikoissa, kun  North Finlandia Travel (NFT) -yhtiö asettiin viime viikolla konkurssiin. Kyseinen yhtiö on vastannut Paljakan laskettelurinteiden, Bistro- ja Riekko-rinneravintoloiden, Paljakan caravanalueen ja Hotel Paljakan palveluista keväästä 2019 alkaen.

Yhtiön omistaa brittiläinen sijoittaja George Hand. Hänen omistuksessaan on myös Mäkinäköala oy, jonka omistukseen kuuluvat keilahalli ja välinevuokrauspalvelut.

Hand vahvistaa sähköpostilla Puolanka-lehdelle, että nyt he pyrkivät keskittämään toimensa Mäkinäköala oy:lle. Hand kertoo, että monia paikkoja on ollut pidettävä suljettuina, koska ne ovat olleet NTF:n omistuksessa. Tällä hetkellä he uusivat NTF:n nimissä olleita sopimuksia, jotta toimintaa voidaan avata. Hän pitää kuitenkin tällä hetkellä epätodennäköisenä, että rinteet aukeaisivat tänä talvena. Se vaatisi merkittäviä muutoksia. Tarkoitus kuitenkin olisi, että joitakin toimintoja kuten keilahalli ja hotelli avataan hiihtolomien ajaksi.  

Tilanne vaikuttaa hyvin voimakkaasti muihin paikallisiin yrittäjiin ja monet suunnitelmat ovat menneet uusiksi. Kaikesta huolimatta muun muassa viikonlopun Ukkohalla - Paljakka Ajot -kilpailu saatiin toteutettua, vaikka olosuhteet olivatkin haastavat. Paljakka oli edustettuna myös Matkamessuilla viikonloppuna.

Matkailuyhdistyksen sihteerinä toimiva Juha Haanelan mukaan Paljakan muista palveluista asiakkaille auki ovat Safaritalon safaripalvelut ja Safariburger-Baari, Snow Huskiesin palvelut ja Lake Resortin saunapiha.

Alueella on paljon yrittäjiä, jotka ovat pitäneet ja pyrkivät jatkossakin pitämään huolta, että Paljakassa olisivat perusasiat kunnossa kuten hiihtoladut ja kävelyreitit.

Lue enemmän 25. tammikuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen, kuva Pauliina Mustonen




682 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page